Tarina: Miten Yuiumi-Rei liittyi Z-ryhmään
Luokitus: K-11
Genre: Seikkailu, romantiikka
Päähahmot: Vegeta, Yuiumi-Rei, Abira, Piccolo, Trunks
Muuta: Sisältää omia hahmoja.
Spoilerit: -
Elikkäs, alkusanoiksi voisin tässä kertoa, että seuraavat jutut tai juttu on sitten osaksi plagioitua tekstiä, eli siis kopsattua ja minä oon vaan sitte ite lisänny hahmoja ja tapahtumia, että älkää hyvät ihmiset (tai namekilaiset tai saiyalaiset tai mitä ikinä olettekaan) purko hampaitanne kiinni minun nilkkoihini… Toisin sanoen ENJOY!!!
Alkusanat by Abira
Miten Yuiumi-Rei liittyi Z-ryhmään
Oli kylmä joulukuinen pakkasaamu. Yöllä oli tupruttanut lunta ja maassa oli noin kymmenen sentin lumikerros. Kaikki näytti olevan rauhallista. Kaikki lapset odottivat innolla iltaa ja seuraavaa aamua, sillä olihan silloin jouluaatto.
Goku ja Piccolo olivat halunneet Gohanin pitävän edes tämän päivän vapaata harjoituksista, joita he olivat pitäneet kasvattaakseen voimiaan tulevaa uhkaa vastaan, josta nuori Trunks oli tullut heitä varoittamaan. Trunksista puheen ollen, hän oli syntynyt. En ala tässä tarkemmin selostamaan miten Yamcha ja Bulma olivat eronneet ja miten Bulma oli rakastunut Vegetaan, koska muuten minä olisin pulassa. Mutta jatketaanpas tarinaa.
Siis kaikki oli tänään hyvin tai niin hyvin kuin voi olla. Gohan ei tietysti olisi halunnut levätä, vaan oli jankuttanut haluavansa tehdä jotain, eikä vain istua ja odottaa. Siispä Chi Chi oli laittanut pojan tekemään läksyjä. Nyt Gohan siis murjotti omassa huoneessaan nenä kiinni kirjassa.
Kukaan ei olisi voinut aavistaa, että sinä iltana tapahtuisi jotain odottamatonta. Ilta alkoi pimetä, kun äkkiä ovelta kuului koputus. Gohan, joka oli juuri tulossa huoneestaan, meni avaamaan.
- Hei Gohan! Kiva nähdä sinua! Bulma sanoi iloisesti ja työntyi sisälle raollaan olevasta ovesta.
- Hei Bulma, Gohan sanoi ja oli laittamassa oven kiinni, kun oven rakoon ilmestyi käsi.
- Älä sulje sitä hiton ovea, tai räjäytän sen pois tieltäni! Kuului vihainen kivahdus oven takaa ja Vegeta tuli sisälle ovesta ja mutisi vielä jotain itsekseen.
- Bulma katsoi Vegetaan ensiksi hymyillen, mutta huomasi sitten jotain.
- Vegeta! Minne sinä olet jättänyt Trunksin?! Bulma huudahti ja syöksyi ovelle.
Hän riuhtaisi oven auki ja sen takana istui pölmistyneen näköinen pieni poika. Hetken poika katsoi Bulmaa, hymyili, nousi ja käveli sisälle huoneeseen. Bulma katsoi Vegetaa vihaisesti. Vegeta katsoi Bulmaa nyrpeästi.
- Ei se ollut minun vikani, että poika on hidas, Vegeta kivahti. Bulma ei sanonut mitään, vaan kääntyi Gohaniin päin. Heti, kun Bulma kääntyi, Vegeta syöksyi iloisesti Gohanin kirjan kulmaa imevää poikaa kohti, tarttui kiinni poikaan, meni ovelle ja oli jo heittämässä poikaa ulos, kun Bulma kääntyi takaisin heihin päin.
Vegeta katsoi hetken ympärilleen, äkkäsi sylissään olevan Trunksin ja sanoi:
- Ei nyt ole aika mennä ulos. Vastahan sinä tulit sisälle. Tämän sanottuaan Vegeta laski pojan takasin maahan, ja sieppasi tältä pois Gohanin matematiikankirjan, jota poika yhä imeskeli. Bulma mulkaisi epäilevästi Vegetaan, mutta antoi asian olla. Hän nosti Trunksin pois lattialta ja otti tämän ulkovaatteet pois.
Silloin Goku, Chi Chi ja Härkäkuningas tulivat eteiseen.
- Ai, te tulitte sittenkin. Me jo luulimme, että posti oli eksynyt matkalla, Goku sanoi ja virnisti.
- Totta kai me tulimme. Emmehän me olisi voinut jättää tulematta, vai mitä Vegeta? Bulma kysyi ja katsoi murjottavaan mieheen. Vegeta tyytyi väin hymähtämään jotain epämääräistä itsekseen.
- Tiedättekö ovatko muut tulossa? Goku kysyi, kun oveen koputettiin jälleen. Oven takana seisoivat Krillin, mestari Roshi, Yamcha, Puar, Oolong, Piccolo, Bro ja Dir.
Krillin virnisti.
– Saammeko me tulla sisään? Hän kysyi ja käveli sisälle muut perässään.
– Mahtavaa! Tekin tulitte! Goku sanoi riemuissaan ja toivotti kaikki tervetulleiksi.
Ilta kului mukavasti suurimmalta osaltaan, lukematta mukaan sitä, kun Piccololle ja Vegetalle tuli öhöm… pientä kränää. Tähän pieneen sanasotaan oli syynä se, kun Vegeta heitti ”vitsinä”, että Piccolosta tehtäisiin joulupukki, koska olihan sentään jouluaatto.
Piccolo ei tietystikään ymmärtänyt sitä vitsinä, vaan oli valmis hyökkäämään Vegetan kimppuun. Goku kumminkin sai heidät rauhoittumaan vakuuttamalla Piccololle Vegetan vain vitsailleen. Kello oli jo yksitoista, kun Chi Chi huomasi jotain.
- Missä muutan Abeiya ja Zerici ovat? Hehän lupasivat tulla, Chi Chi kysyi.
Gokukin huomasi heidän puuttuvan.
– Aivan. Heitä ei ole näkynyt, Goku sanoi. Bulma kuuli mitä he sanoivat ja sanoi:
– En ole aivan varma, mutta kun olimme tulossa tänne, olin näkevinäni heidät jonkun moottoripyöräilijän kanssa. He näyttivät keskustelevan jostain asiasta todella kiivaasti, mutta kun he näkivät meidät, he vain katosivat.
Goku raapi päätään miettien.
– Tuo kuulostaa aika kummalliselta. Toivotaan, ettei heille ole sattunut mitään, Goku sanoi.
– Toivotaan niin, Bulma vastasi.
Silloin ovelta kuului koputus. Chi Chi meni avaamaan oven. Hetken Chi Chi katsoi ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt. Hän oli juuri sanomassa Gokulle, ettei ovella ollut ketään, kun hänen katseensa osui maahan. Oven takana seisoi pieni, punahiuksinen tyttö, joka katseli mustilla silmillään Chi Chiä.
– Goku. Täällä on Abira, Chi Chi huikkasi miehelleen ja nosti pienen tytön syliinsä.
– Mutta miten sinä tänne pääsit? Goku lässytti pienelle tytölle ja kumartui lähemmäs tätä. Silmääkään räpäyttämättä tyttö ojensi kätensä ja otti tukevan otteen Gokun nenästä.
Goku parkaisi ja huudon kuultuaan koko sakki ryntäsi eteiseen.
– Mitä täällä tapahtuu? Piccolo kysyi ja katseli valppaasti ympärilleen, kädet puuskassa kuten tavallisesti.
– Ei midään. Dämä pikku vindiö vain dai minudda ylioddeen, Goku honotti ja hieroi nenäänsä, jonka Abira oli päästänyt rautaisesta otteestaan, nähtyään Piccolon.
Kaikki alkoivat nauraa, tietysti kukin omalla tavallaan: Krillin ja Yamcha olivat haljeta naurusta, toisin kuin Vegeta ja Piccolo, jotka tyytyivät vain hymähtämään hieman huvittuneesti. Kun he olivat lakanneet nauramasta, Yamcha kysyi:
– Mutta miten hän tosiaankin pääsi tänne yksin? Pakkohan Abeiyan ja Zericin on oltava täällä.
– Sitä minäkin yritin saada selville, Goku sanoi nenä yhä punoittaen. Abira katsoi hihitellen Gokua ja sanoi osoittaen tämän nenää:
– Petteli! Petteli!
Chi Chi otti Abiran päällysvaatteet pois ja laskin tytön maahan. Abira lähti varmoin askelin kohti Piccoloa. Hän jäi seisomaan namekilaisen eteen ja katsoi tätä silmät tuikkien. Abira laittoi kätensä puuskaan ja otti kasvoilleen vakavan ilmeen. Tämä huvitti suuresti Gokua, vai pitäisikö sanoa Petteli Punakuonoa.
Piccolo hymähti ja taputti Abiraa pari kertaa päähän. Tyttö hymyili leveästi ja halasi Piccolon jalkaa. Piccolon ilme muuttui hieman vaivautuneeksi. Vegeta katsoi kohtausta hymyillen ilkeästi.
– Katsopas vaan. Namekilainenkin sai viimein tyttöystävän, Vegeta sanoi häijysti. Piccolo katsoi Vegetaan murhaavasti, jolloin myös Abira käänsi katseensa saiyalaiseen prinssiin. Abira irrotti otteensa Piccolon jalasta ja käveli Vegetan luokse, joka ei edes näyttänyt huomaavan pientä tyttöä.
Abira katsoi miestä hetken ja ennen kuin kukaan ehti estää, pieni tyttö potkaisi Vegetaa suoraan nilkkaan.
– Katsopas vain. Pilkka osui omaan nilkkaan. Kirjaimellisesti, Piccolo sanoi ja katsoi hymyillen yhdellä jalalla pomppivaa Vegetaa, joka manaili jalkaansa pidellen.
– Vielä minä näytän tuolle, Vegeta sanoi ja oli jo hyökkäämässä tytön kimppuun, kun Trunks juoksi tämän eteen.
Vegeta pysähtyi ja katsoi noita kahta lasta, jotka katsoivat toisiaan hetken vakavasti ja käänsivät sitten katseensa Vegetaan. Tästä Vegeta raivostui vielä enemmän.
– Sinäkin Trunks. Oma poikanikin kääntyy minua vastaan, Vegeta jupisi raivoissaan.
Bulma katsoi Vegetaan ja päätti viedä Trunksin ja Abiran pois Vegetan silmistä, ennen kuin Vegeta päättäisi tehdä selvää tuosta kaksikosta.
– Ehkä meidän kannattaisi mennä etsimään Abeiyaa ja Zericiä, Yamcha ehdotti.
Muut näyttivät olevan samaa mieltä. Kaikki paitsi Chi Chi, Bulma, Trunks ja Abira pukivat ulkovaatteet päälleen ja lähtivät ulos. He löysivät heti oven edestä Abiran pienet jäljet, jotka näyttivät lähtevän noin kymmenen metrin päästä talosta. Siinä vaiheessa, missä Abiran jäljet alkoivat, loppuivat suuren suden jäljet, jotka näyttivät kääntyvän takaisin tulosuuntaansa.
Goku tutki hetken jälkiä ja totesi:
– Nämä ovat varmaan Darien jäljet.
– Aivan. Mutta toiko se eläin Abiran tänne yksin, vai olivatko Abeiya ja Zerici myös sen mukana? Piccolo kysyi.
– No, sen me voimme selvittää vain yhdellä tavalla. Meidän täytyy seurata jälkiä, Goku sanoi ja oli ottanut vasta yhden askeleen, kun äkkiä kuin tyhjästä, nousi hirveä lumituisku, joka esti heitä menemästä yhtään pidemmälle. Tuota kummallista lumituiskua kesti vain alle minuutin, mutta kun se oli laskenut, jäljet olivat kadonneet.
Kaikki katsoivat ihmeissään toisiaan.
– Miten tuo oli mahdollista? Krillin kysyi ihmeissään, tuijottaen paikkaa, missä jäljet olivat olleet.
– Tuo ei ollut tavallinen lumituisku, Piccolo sanoi.
– Mutta mikä se sitten oli? Yamcha kysyi.
– Ettekö tajunnut? Se oli Zericin aiheuttama. Hänhän osasi hallita säätä, Vegeta sanoi kuin asia olisi ollut itsestään selvä.
Goku raapi jälleen päätään.
- Mutta miksi hän olisi tehnyt noin? Eihän siinä ole mitään järkeä, hän sanoi mietteliäänä. Silloin Piccolo huomasi silmäkulmastaan jonkun hahmon seisovan noin kymmenen metrin päästä heistä. Piccolo oli jo valmis huudahtamaan, kun hahmo katosi pienen tuulenpuuskan mukana.
– Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä takaisin sisälle. Emme voi löytää heitä ilman minkäänlaisia jälkiä, Bro sanoi. Kukaan ei sanonut mitään, vaan he kaikki kävelivät takaisin sisälle.
Bulma ja Chi Chi tulivat eteiseen kuultuaan toisien tulevan sisälle.
– Mitä tapahtui? Bulma kysyi nähtyään toisien totiset ilmeet.
– Jäljet katosivat, kun olimme lähdössä jäljittämään niitä, Goku sanoi.
– Ettekö voi tehdä siis yhtään mitään? Chi Chi kysyi. Goku pudisti päätään ja vastasi:
– Emme voi tehdä mitään. Jos Abeiya ja Zerici eivät halua, että heidät löydetään, on turha tehdä mitään.
Joukon ylle laskeutui hiljaisuus, jonka Piccolo viimein katkaisi:
– Abeiya ja Zerici ovat jossain lähettyvillä. Zericinkin voimat ovat rajalliset. Hän ei voi tehdä tuollaista myrskyä, jos hän ei ole näköetäisyydellä.
– Olet aivan oikeassa, mutta miksi he ylipäätään tekisivät näin? Ei heillä pitäisi olla mitään syytä pakoilla meitä, Yamcha sanoi.
Tuulen ulina ulkona tuntui voimistuvan. Koko porukka meni olohuoneeseen. Kello alkoi lähestyä kahtatoista. Abira ja Trunks juoksentelivat ympäriinsä jahdaten toisiaan. Abira näytti todellakin nauttivan saman ikäisestä seurasta, mutta kun tyttö kuuli kellon alkavan lyödä kahtatoista, Abira lopetti juoksemisen. Trunkskin pysähtyi nähdessään Abirankin pysähtyvän.
Abira katsoi ympärilleen kuin etsien jotain. Viimein tytön katse osui takkaan. Abira käveli hitaasti takan luokse ja jäi istumaan sen eteen. Krillin oli huomannut tytön käytöksen ja katsoi tätä ihmeissään.
– Hei katsokaa Abiraa! Krillin huikkasi muille. Muut lopettivat keskustelun ja käänsivät katseensa tyttöön.
Abira katsoi kelloa ja sitten jälleen takkaan. Mitä useammin kello oli lyönyt, sitä enemmän tyttöä hymyilytti. Abiran silmiin näytti syttyvän odottava tuli. Kello löi viimeisen kerran. Mitään ei tapahtunut.
Kaikki kerääntyivät odottavan tytön ympärille, mutta Abiran ilme muuttui. Tuli tämän silmistä katosi ja tyttö näytti hämmentyneeltä. Tämä vilkaisi kelloa ja sitten jälleen takkaan. Abira nousi seisomaan ja käveli takan luokse (jossa paloi tuli). Tyttö kiipesi lähemmäs takkaa ja näytti sille kuin tämä olisi menossa suoraan kohti tulta.
Bulma oli syöksymässä estämään Abiraa, mutta Piccolo tarttui tätä olkapäästä.
– Anna hänen olla, Piccolo sanoi. Vastahakoisesti Bulma pysähtyi ja jäi katsomaan Abiraa. Pieni tyttö meni rohkeasti eteenpäin ja ojensi kätensä kohti tulta. Bulma kirkaisi ja laittoi silmänsä kiinni. Mutta hän ei kuullutkaan tytön kirkaisua, niin kuin oli odottanut.
Bulma avasi silmänsä ja näki tytön olevan täysin vahingoittumaton, vaikka tämä kävelikin liekkien keskellä.
– Mutta miten… Bulma oli kysymässä, kun Piccolo sanoi:
– Abira on sharda ja jokaisella heistä on erityistaitoja. Abiralla yksi niistä on tulen hallitseminen, mikä estää häntä palamasta.
– Ai, Bulma sanoi ja katsoi sitten jälleen tuohon pieneen tyttöön, joka kurkisti savupiippuun.
Abira katsoi vielä hetken savupiippuun, mutta laskeutui sitten alas pettyneen näköisenä. Tämä lysähti istumaan lattialle istumaan, katse edelleen takassa. Näytti sille kuin tyttö olisi ollut valmis purskahtamaan itkuun hetkellä millä hyvänsä. Sitten jotain alkoi tapahtua. Näytti sille kuin savupiipusta olisi tullut vihertävää savua. Abiran silmiin syttyi jälleen kirkas, todella iloinen ilme.
Kaikki katsoivat ihmeissään savun alkaessa hahmottua. Heidän silmiensä eteen ilmestyi mustiin pukeutunut hahmo, jolla oli päässään musta huppu, joka peitti suurimman osan tämän kasvoista. Kukaan ei pystynyt ällistykseltään sanomaan mitään. Hahmo katsoi kaikkia huoneessa olijoita ja sanoi viimein:
– Ho ho ho. Onkos täällä sitten niitä kilttejä lapsia? Se perhanan pukki ei itse päässyt tulemaan joten muorin oli astuttava paikalle.
Abira nousi ylös hymyillen ja otti kiinni naisen takin liepeestä.
– No voi mutta. Täällähän se Korvatunturin suosikki olikin, nainen sanoi ja oli nostamassa tätä syliinsä, kun Goku sai viimein puheen lahjansa takaisin:
– Kukas sinä olet?
Nainen nosti Abiran syliinsä ja otti hupun pois päältään. Tällä oli smaragdin vihreät hiukset, jotka oli sidottu letille takaapäin ja mustat ilmeettömät silmät. Naisen kasvoille nousi huvittunut ilme hänen katsellessaan tuota äimistynyttä joukkiota.
– Vastaa äkkiä tai räjäytän sinut seuraavaan ulottuvuuteen! Vegeta sanoi uhkaavasti. Nainen vain naurahti ja sanoi:
– Olette juuri sellaisia kuin minulle kuvailtiin.
Vegetan silmiin syttyi vihainen kiilto ja tämä olisi varmasti toteuttanut äskeisen uhkauksensa, ellei Goku olisi kysynyt:
– Kuvailtiin? Kuka sinulle on meitä kuvaillut? Nainen käänsi katseensa Gokuun ja vastasi:
– Minulla oli kunnia saada tavata kauan sitten kadonneet ystäväni Abeiya ja Zerici, jotka kuvailivat teidät ystävällisesti minulle parisen tuntia sitten, nainen sanoi.
– Tunnetko sinä Abeiyan ja Zericin? Piccolo kysyi. Nainen nyökkäsi:
– Tunsin heidät molemmat, kun olimme nuoria mutta kun Dare tuhottiin, tiemme erosivat.
Vegeta katsoi naista epäilevästi.
– Miksi he eivät sitten ole maininnut mitään sinusta? Vegeta kysyi. Nainen oli hiljaa.
– Tiesinhän minä. Nainen valehtelee, Vegeta sanoi.
– Ei! Nainen kivahti ja nosti katseensa muihin ja jatkoi:
– Minä en valehtele. Vai luuletteko te, että minun olisi helppo puhua asiasta? Meidän kotimme, kaikki meille rakas, tuhottiin. Minä en ole mikään saiyalainen, nyrpeä prinssi, joka ei välitä mistään!
Nainen katsoi Vegetaan vihaisesti. Kukaan ei sanonut mitään, ennen kuin nainen jälleen alkoi puhua:
– Olen Yuiumi-Rei, Daren entisen hallitsijan neuvonantajan tytär. Vuosia sitten minä ja prinsessa Abeiya olimme parhaat ystävät, melkein kuin siskokset. Zerici oli hovissa asuvan kreivin vanhin poika. Elimme rauhassa siihen asti, kunnes Frieza astui isänsä kanssa kuvioihin. Darella ei ollut omaa armeijaa. Emme halunneet sotaa, mutta Friezan tultua sota oli väistämätön.
Puolustauduimme minkä saatoimme, mutta se oli liian vähän. Friezan sotilaat olivat meille liikaa. He valtasivat planeetan. Pysyimme palatsissa viimeiseen asti. Muistan ne kauhun hetket. Abeiya, Zerici ja minä olimme valtaistuin salissa, kun Frieza saapui paikalle. Tässä vaiheessa nainen piti tauon, mutta jatkoi:
– Kuningas, kuningatar, isäni, äitini, Zericin vanhemmat, ne kaikki sotilaat murhattiin silmiemme edessä. Frieza olisi tappanut meidätkin, jos Zerici ei olisi vienyt meidät pois.
Sekasorron turvin pääsimme pakoon, mutta silloin myös eksyimme toisistamme. Ajauduin vastaan tulleen väkijoukon mukana. Huusin ja yritin päästä takaisin Zericin ja Abeiyan luokse, mutta turhaan. Yritin pysyä pystyssä, sillä jos olisin kaatunut, väkijoukko olisi tallonut minut kuoliaaksi. Juuri kun olin kaatumaisillani, tunsin jonkun tarttuvan kiinni minusta ja ottavan minut syliinsä.
Nostin katseeni ja näin minua kuljettaneen miehen olevan sharda, jolla oli päällään Friezan armeijan univormu. Olin jo varma, että mies tappaisi minut, mutta hän kuljettikin minut maan alaiseen tunneliin, joka johti piilotetun aluksen luokse. Aluksessa oli jo muitakin shardoja, jotka olivat kaikki lapsia. Mies laski minut alas muiden lapsien kanssa ja meni ohjaamoon.
Tuo mies vei meidät aluksellaan avaruuteen paikkaan, jossa muitakin samanlaisia aluksia odottamassa. Yritin löytää lapsien seasta Abeiyaa ja Zericiä, mutta he eivät olleet siellä. Toivoin hartaasti, että he olivat turvassa muilla aluksilla. Sitten se tapahtui. Olimme odottaneet jonkin aikaa, kun näin aluksen ikkunasta valatavan valopallon. Juoksin ikkunaan ja näin miten Friezan tekemä jättimäinen energiapommi suuntasi kohti planeettaa. Näin pommin uppoavan planeetan pintaan ja miten paria sekuntia myöhemmin, Dare räjähti. Naisen ääni oli vähällä särkyä tämän kertoessa tarinansa loppuun.
Kaikki olivat hiljaa. Yuiumi-Rei rauhoittui.
– Siinä oli tarinani. Abeiya ja Zerici eivät olleet maininneet minua, koska he luulivat minun kuolleen. Saatte uskoa, että he yllättyivät nähtyään minut elossa. Ai niin, heistä puheen ollen, olisi varmaan parasta mennä katsomaan ikkunasta. He ovat juuri lähdössä, nainen sanoi ja käveli ikkunan luokse Abira sylissään.
– Lähdössä? Minne? Goku kysyi.
– Kotiin. He menevät takaisin kansansa luokse. Kansa tarvitsee heitä nyt, nainen sanoi.
Kaikki kerääntyivät ikkunan luokse ja silloin he näkivät sen. Ikkunan edessä leijui hävittäjän muotoinen avaruusalus, jonka ohjaamossa istuivat Abeiya ja Zerici. Nuo kaksi hymyilivät hieman surumielisen näköisinä. Äkkiä huoneen valot alkoivat ensin vilkkua, mutta sitten ne katkesivat kokonaan. Abeiya ja Zerici sulkivat silmänsä ja huoneen keskelle ilmestyi kaksi läpikuultavaa, mutta tunnistettavaa hahmoa.
Abeiya hymyili lempeästi ja katsoi kaikkia huoneessa olijoita.
– Hei kaikki. Anteeksi, ettemme tulleet paikalle, vaikka kutsuitte, mutta varmaan ymmärrätte, että emme halua tuhlata aikaa. Meillä on vastuullemme kokonainen kansakunta, jota täytyy opastaa uuteen alkuun, Abiran hahmo sanoi hymyillen.
– Mutta ennen kuin lähdemme, halusimme vielä hyvästellä teidät. Ja kiittää kaikesta, mitä olette tehneet hyväksemme. Jopa sinua Vegeta, Zerici lisäsi ja katsoi toisistaan erillään seisovaan saiyalaiseen prinssiin.
Abeiyan hahmo käveli lähemmäs Yuiumi-Reitä ja tämän sylissä olevaa Abiraa. Abeiya kurotti kätensä kohti lasta ja laittoi hohtavan kätensä Abiran pään päälle. Abira yritti kurotella kättä, mutta tytön kädet menivät Abeiyan hahmon läpi.
– Hyvästi Abira. Tiedä, että vaikka et näkisikään meitä, olemme aina vierelläsi. Emme koskaan jätä sinua pikkuinen. Ja me tulemme takaisin, tämän sanottuaan Abeiya käveli takaisin Zericin hahmon vierelle.
Abeiya ja Zerici katsoivat muita hymyillen.
– Hyvästi ystävät, Zerici sanoi. Tämän jälkeen molempien hahmot alkoivat haalistua, mutta vielä kun he näkyivät, Abeiya sanoi:
– Pitäkää huolta.
Hahmot katosivat kokonaan ja kaikki menivät jälleen ikkunaan. Abeiya ja Zerici vilkuttivat ystävilleen aluksen alkaessa nousta ilmaan. Alus nousi talon yli ja suuntasi siitä suoraan avaruuteen, pois maapallolta. Jos joku olisi katsonut silloin Abiraa, olisivat he huomanneet tytön silmiin ilmestyvän verikyyneliä, jotka tyttö sitten pyyhki silmiltään.
Näin siis tuli Yuiumi-Rei ystäviemme tietoisuuteen. Myöhemmin Umi kertoi olleensa maapallolla jo jonkun aikaa. Tämä oli nimittäin tullut heti Friezan ja tämän isän King Coldin perässä, mutta tämän oli täytynyt valmistella aluksensa siihen kuntoon, että Abeiya ja Zerici pystyivät lähtemään sillä mahdollisimman pian matkaan. Vasta tämän jälkeen Umi oli ottanut yhteyden vanhoihin ystäviinsä.
Ja seuraavaksi novelli, joka kertoo jotain siitä miten Bulma ja Vegeta erosivat ja samalla jotain muuta pientä heidän muiden perheen jäsentensä ja ystäviensä elämästä.