Tarina: Kuka hän oikein on?
Luokitus: K-11
Genre: Seikkailu, romantiikka
Päähahmot:Abira, Trunks
Muuta: Sisältää omia hahmoja.
Spoilerit: Sisältää spoilereita kaikista Suomessa esitetyistä DBZ-animejaksoista (Androids Sagaan asti) ja paljastaa mm. henkilöiden välisiä (sukulaisuus)suhteita ja muita hahmoille mahdollisesti tapahtuneita muutoksia, kuolemia jne.. Sijoittuu ajassa Android Sagan jälkeen.
Kuka hän oikein on?
Trunks katseli ulos ikkunasta. Hän näytti olevan ajatuksissaan ja hänen ilmeensä oli vakava, kuten aina muutenkin. Hän kumminkin havahtui oven käydessä, muttei välittänyt. Trunks tunsi jonkun halaavan häntä takaa päin ja kuuli Abiran äänen sanovan:
- Yllätys!
- Trunks kääntyi ja oli täysin varma, että Abira olisi hänen takanaan hymyilevänä kuten aina, mutta, kun hän kääntyi, hänen takanaan ei ollut ketään ja Trunks tajusi vain kuvitelleensa Abiran. Kyllähän hän tiesi, että hän ei voinut enää nähdä Abiraa tai itse asiassa sitä Abiraa, jonka hän oli tuntenut. Tulevaisuuden Abiraa, sillä tämä oli kuollut puolustaessaan Trunksia.
Trunks huokaisi. Hän toivoi, että kaikki olisi ollut toisin, että Abira olisi hengissä ja että kaikki muutkin olisivat hengissä. Äkkiä Trunks tunsi jonkun vetävän häntä hänen housujensa lahkeesta. Trunks kumartui ja näki vieressään pienen punamustahiuksisen tyttö vauvan, joka katsoi häntä mustilla silmillään.
Trunks katsoi lasta. Tuntui hassulle katsoa tuota pientä lasta, jota hän tulevaisuudessa niin rakasti. Se oli Abira. Tyttö hymyili nuorelle miehelle säteilevästi. Trunks nosti Abiran syliinsä ja katsoi tätä silmiin. Ne olivat niin samanlaiset. Abiran silmät eivät koskaan muuttuneet. Tai tulisi muuttumaan. Hän ei oikein tiedä miten asiaa pitäisi ajatella.
Abira katsoi Trunksia kuin arvioiden ja Trunksin yllätykseksi tämä sanoi:
– Mikki tulullinen? Trunks oli tiennyt, että Abira oli kehittyneempi kuin ikäisensä ihmislapset, mutta ei hän sentään olisi odottanut tuollaista puhetta noin nuorelta.
– Mikki tulullinen? Abira toisti ja katsoi vakavana Trunksia silmiin. Trunks mietti hetken, ennen kuin vastasi:
– Olen surullinen, koska ikävöin ystäviäni. Varsinkin erästä, jota rakastin. En edes tiennyt, että rakastin häntä, ennen kuin oli liian myöhäistä kertoa se hänelle.
Abira oli hetken hiljaa ja kysyi sitten:
– Mikki hän poitta?
– Hän on poissa, koska hän halusi suojella muita. Hän joutui sen takia lähtemään, kauas pois, Trunks vastasi.
– Kuka hän on? Abira kysyi heti perään. Trunks katsoi Abiraan.
– Hän on maailman kaunein ja ihanan olento. Ei kukaan voinut vihata jotain niin viatonta ja suloista, Trunks vastasi.
Abira oli jälleen hetken hiljaa, kunnes kysyi:
– Onko hän ainiaakti poitta?
– Ei. Hän ei ole poissa. Hän on tälläkin hetkellä täällä. Suojelee minua ja myös sinua, Trunks sanoi ja oli vähällä alkaa itkeä. Hän oli aina puhunut tulevaisuuden Abiralle, jos hänellä oli jotain huolia. Aivan kuin hän nyt puhui tuolle pienelle vauva-Abiralle. Trunks tunsi miten hänen poskeaan pitkin vieri kyynel.
Abira katsoi hetken surullisena Trunksia ja tarttui sitten tämän kaulaan.
– Älä itke. Abila on tättä, eikä Abila ikinä jätä tinua, tyttö sanoi ja puristi Trunksia sydämellisesti.
– Niin, Abira on aina täällä, Trunks sanoi ja kuivasi kasvonsa. Juuri silloin Umi tuli huoneeseen.
- Ai täällähän meidän pikku enkelimme onkin. Minä jo melkein huolestuin, mutta eihän minulla huolta ole. Kyllähän tämä enkeli puolensa osaa pitää, Umi sanoi ja tuli Abiran ja Trunksin luokse.
Trunks antoi Abiran Umille, joka katsoi heitä hymyillen.
– Mitäs te täällä touhusitte? Ei kai teillä ole suhdetta? Umi kysyi leikkisästi.
– Ei ole. Abila lohdutti häntä. Hän tulullinen, eikä Abila tahto, että hän on tulullinen, Abira sanoi silmät kirkkaina.
– Vai on surullinen? No niin olen myös minäkin, ellet sinä neitiseni mene äkkiä huoneeseesi nukkumaan. Kello on jo paljon ja sinulla on huomenna treenit Piccolon, Gokun ja Gohanin kanssa, Umi sanoi.
– Piccolo-tetällä on tupelkuulo! Abila tietää, kotta Piccolo-tetä kuuli, kun Abila tanoi Vegeta-tetää tyltäkki! Piccolo-tetä on oikea tupelmiet! Abira julisti, kun Umi vei Abiraa pois huoneesta. Heidän mennessään pois Abira vilkutti Trunksille hymyillen.
Trunks vilkutti takaisin myös hymyillen. Abira oli ollut lapsena varsinainen enkeli.
Samana yönä…
Trunks havahtui keskellä yötä. Hän oli vain tuntenut unen läpi jotain omituista. Hän juoksi ikkunaan ja näki oudon valopallon syöksyvän maahan parin kilometrin päässä. Trunks pukeutui nopeasti. Myös muut talossa olivat heränneet. Umi ja Bulma seisoivat ikkunan luona, yrittäen nähdä tarkemmin ulos pimeyteen.
Trunks ei jäänyt aikailemaan, vaan syöksyi ulos. Hän tunsi myös muiden voimatasot ja tiesi myös heidän huomanneen valopallon. Trunks näki selvästi paksun savupilven nousevan paikasta, mihin valopallo oli osunut.
Kun hän saapui paikalle, hän näki mikä tuo valopallo oikeasti oli. Se näytti paljon hänen käyttämältään aikakoneelta, mutta tämä oli hieman rähjäisempi ja mitä ilmeisimminkin tehty romuista. Toinen seikka, minkä Trunks huomasi, olivat jäljet, jotka lähtivät pois aluksesta ja näyttivät suuntautuvan kohti läheistä metsää. Hänen tutkiessaan alusta Piccolo, Goku, Gohan ja Krillin saapuivat paikalle.
– Mitäs täällä on tapahtunut? Goku kysyi ja katseli aluksen jäännöksiä.
– En tiedä. Mutta epäilen tämän olevan aikakone tai sen jäänteet. Joku tuli sillä tänne ja häipyi jäljistä päätellen metsään, Trunks sanoi ja osoitti metsän suuntaan.
Piccolo katsoi valppaana ympärilleen.
– En aisti hänen voimatasoaan, Piccolo sanoi synkästi.
– En minäkään. Se tarkoittaa sitä, että hän osaa piilottaa ne, hän on tavallinen ihminen tai hän on androidi, Goku sanoi.
– Mitä me siis teemme? Krillin kysyi.
– Meidän kannattaisi seurata hänen jälkiään, Gohan sanoi.
– Aivan. Minä ainakin haluan tietää kuka oikein käytti tuota konetta, Piccolo sanoi. Niin he siis lähtivät.
He seurasivat noita jälkiä, pitäen voimatasonsa mahdollisimman pieninä. Noin tunnin ajan he samoilivat jälkien perässä, jotka hävisivät välillä ja alkoivat sitten uudelleen jostain hieman kauempaa. Jäljet näyttivät suuntaavan kohti läheistä jyrkännettä, joiden laella ne yhtäkkiä katosivat. Ne näyttivät häviävän aivan jyrkänteen reunalla, aivan kuin niiden tekijä olisi hypännyt siitä alas.
– Mitäs nyt? Gohan kysyi.
– Meidän on pakko lähteä takaisin. Mutta meidän täytyy olla varovaisia. Jos kyseessä on jälleen kerran uusi androidi, olemme kaikki suuressa vaarassa, Goku sanoi.
Tämän jälkeen Trunks lähti yksin takaisin Umin asunnolle. Hän halusi todella palavasti tietää kuka nuo jäljet oli tehnyt ja mihin hän oli mennyt. Lentäessään kohti asuntoa, Trunksin katse osui maahan hänen alapuolellaan. Hän näki jäljet uudestaan. Hän laskeutui ja tutki jälkiä tarkemmin. Ne olivat aivan tuoreet. Innoissaan Trunks lähti seuraamaan jälkiä, mutta jälleen ne loppuivat. Mutta tällä kertaa ne eivät kadonneet. Ne johtivat Umin asunnon ovelle ja siitä sisälle.
Kauhuissaan Trunks repäisi oven auki ja kiiruhti olohuoneeseen, missä näytti olevan valo.
– Te varmaan voitte kertoa minulle, missä minä olen? kuului ääni olohuoneesta. Trunks juoksi ovelle ja näki huoneen keskellä seisovan mustaan hupulliseen kaapuun pukeutuneen hahmon.
– Olet tällä hetkellä Yuiumi-Rein asunnossa, Umi vastasi hieman epävarmana huoneen toiselta puolelta.
– Ai, hahmo sanoi ja katsoi sitten Bulmaan ja Umiin ja huomasi sitten ovella seisovan Trunksin.
– Hyvää päivää sinullekin. Tai itse asiassa voisin varmaan sanoa hyvää yötä. Nythän on yö, eikö vain? hahmo kysyi. Umi nyökkäsi.
Hahmon suu kaartui hymyyn.
– Hyvä. En siis muista sitä väärin, mutta yhtä asiaa en millään muista ja toivoisin, että te voisitte kertoa sen minulle, hahmo sanoi hieman hoippuen, aivan kuin olisi ollut pyörtymäisillään. Hän kumminkin sai otteen takanaan olevasta sohvasta. Hän suoristi itsensä ja kysyi sitten:
– Kuka minä olen?
Tämän sanottuaan hahmo pyörtyi sohvalle. Kaikki kolme ryntäsivät sohvalle.
– Mikä hänelle tuli? Bulma kysyi ja yritti saada tätä virkoamaan.
– En tiedä, Umi sanoi. Trunks kumartui nopeasti tämän viereen. Silloin tämä alkoi virota. Kun hän nosti päätään, hänen huppunsa putosi. Punamustat hiukset valahtivat alas ja täysin mustat silmät rävähtivät auki. Trunks ei voinut uskoa sitä. Se ei voinut olla, mutta tuossa hänen edessään makasi sohvalla Abira.
Nainen katsoi ympärilleen. Hänen katseensa näytti harhailevan seiniä pitkin, kunnes hänen silmänsä osuivat Bulmaan, Umiin ja Trunksiin. Tämä säpsähti ja nousi ylös, ennen kuin kukaan ehti estää tätä. Nainen peräytyi pari askelta hätääntyneenä.
– Keitä te olette? Mitä te teette täällä? Mitä… minä teen täällä? tämä sanoi ja katsoi jälleen ympärilleen. Trunks ei tiennyt mitä voisi tehdä. Hän ei tiennyt oliko tuo nainen Abira. Hän näytti täysin samalta ja kuulosti aivan Abiralta, mutta jotain hänessä oli erilaista, jotain mitä Abirassa ei ollut.
– Älä hätäile. Ei tarvitse pelätä. Me emme tee pahaa sinulle. Ole rauhassa, Trunks sanoi ja astui askeleen lähemmäs naista.
Nainen perääntyi jälleen.
– Älä tule lähemmäs. Sinä olet yksi niistä. Te kaikki olette! nainen huusi ja oli valmis lähtemään juoksemaan ovesta ulos, kun pieni hahmo käveli oven suuhun.
– Mitä tapahtuu? nuori Abira kysyi ja hieroi silmiään.
Nainen pysähtyi nähdessään lapsen. Myös muut olivat jähmettyneet paikoilleen.
– Miten tuo on mahdollista? He näyttävät niin paljon samalta, Bulma sanoi ihmeissään. Vanhempi Abira kumartui lähemmäs pientä Abiraa, joka vasta nyt oli huomannut uuden tulokkaan.
– Kuka tinä olet? Abira kysyi katsoen naista tavallisen lapsenomaisen uteliaisuuden vallassa. Nainen ei hetkeen sanonut mitään. Mutta äkkiä hänen silmiinsä syttyivät liekit, aivan kuten Abirallakin. Näytti kuin hän olisi herännyt unen omaisesta tilasta. Hän katsoi silmät kyynelissä kaikkiin huoneessa olijoihin ja viimeiseksi hän katsoi pieneen Abiraan hymyillen ja itkien.
– Minä olen Abira, tämä sanoi.
- Minä myöt Abila. Hautka tavata ito-Abila, pieni Abira sanoi ja ojensi kätensä kätelläkseen naista. Nainen tarttui käteen.
- Hauska tavata pieni-Abira, tämä sanoi hymyillen.
- Taanko tulla tyliin? pikkuinen kysyi. Toinen nosti tämän hymyillen syliinsä ja katsoi sitten muihin.
Bulma ja Umi eivät tienneet mitä sanoa, mutta Trunks käveli hitaasti noiden kahden luokse. He katsoivat toisiaan. Trunks tiesi nyt. Tuo oli hänen Abiransa. Hänen rakas Abiransa. Se mitä Trunks ei ollut äsken tässä tunnistanut, oli kadonnut. Kun ne äsken olivat olleet täynnä pelkoa, nyt ne taas olivat täynnä rauhaa, iloa ja rakkautta, aivan niin kuin aina ennenkin.
- Hei Trunks, Abira kuiskasi. Trunks katsoi Abiraan silmät kyynelissä.
- Häntäkö tinä ikävöit? pieni Abira kysyi.
- Kyllä. Häntä minä ikävöin, Trunks sanoi ja katsoi koko ajan Abiraa tiukasti silmiin.
Myös Umi ja Bulma olivat toipuneet järkytyksestä ja tulivat lähemmäs.
- Ai, hei, Abira sanoi sydämellisesti ja kääntyi heihin päin.
- Oletko sinä, tai siis, oletko sinä tulevaisuudesta? Bulma sai änkytettyä. Abira nyökkäsi.
- Sinä siis olet.. Umi sanoi ja osoitti pikku Abiraa, joka oli miltei nukahtanut. Nainen katsoi lapseen ja sitten jälleen Umiin.
- Sinun on parasta viedä hänet nukkumaan. Hän on muuten aamulla vihainen kuin ampiainen, nainen sanoi ja antoi lapsen Umille.
Umi vei pikku Abiran tämän omaan huoneeseen ja palasi sitten takaisin olohuoneeseen. He istuutuivat kaikki ja Bulma keitti teetä. Abira näytti iloiselta, mutta oli todella väsynyt. Heti kun hän pääsi istumaan, hän oli vähällä retkahtaa sohvalle pitkäkseen.
- Minä luulin, että sinä olit kuollut, Trunks sanoi. Abira vilkaisi tätä ja hänen ilmeensä muuttui synkäksi.
- Onko jokin hätänä Abira? Trunks kysyi.
- En tiedä. Riippuu miltä kantilta asiaa katsoo. Minä en ollut kuollut, Abira sanoi.
Umi ja Bulma vilkaisivat toisiaan. Mitä tämä merkitsi? Heillä ei ollut hajuakaan mistä nuo kaksi puhuivat.
- Mitä sinulle tapahtui? Trunks kysyi. Abira näytti entistä synkemmältä. Viimein hän sanoi:
- No, kun minä en muista. Tiedän vain, etten kuollut. Muistan kivun, pelon, tyhjyyden. Muistan miten ne kaksi androidia hakkasivat minua. He paiskasivat minut maahan. Sitten ainut asia minkä muistan, oli kun näin rakennuksen sortuvan päälleni. Sen jälkeen saapui hirvittävä pimeys.
En voi olla varma mitä tapahtui. Muistan jotain sen tapaista, että jossain vaiheessa pimeys katkesi. Näin outoja hahmoja, ääniä ja valoa. Jälleen pimeys laskeutui ylleni ja sen jälkeen seuraava muistikuvani oli se, kun saavuin tänne, Abira sanoi.
- Se oli minun syyni, Trunks sanoi ja puristi kätensä nyrkkiin. Abira nosti katseensa nuorukaiseen.
- Minun olisi pitänyt estää sinua menemästä kaupunkiin, Trunks sanoi. Sitten hän tunsi Abiran käden olkapäällään. Abira katsoi nuorukaista lämpimästi.
- Se ei ollut sinun syysi, Abira sanoi.
Trunks pudisti päätään.
- Tiedän, että se oli minun syytäni. Olisin voinut estää sen kaiken, hän sanoi.
- Ei Trunks. Sinun on turha syyttää siitä itseäsi. Luulit, etten tiennyt, missä androidit oleskelevat. Minä tiesin tarkalleen, missä ne olivat. Sen takia minä menin sinne. Halusin mennä sinne, Abira sanoi.
Trunks kohotti katseensa.
- Miksi sinä halusit mennä sinne, vaikka tiesit? Trunks kysyi. Abira huokasi.
- Muistatko, kun löysimme silloin kerran sen vedenalaisen luolan? Abira kysyi. Trunks nyökkäsi.
- Minän olin käynyt siellä useasti. Jokin veti minua aina sinne ja eräänä päivänä, kun olin siellä, löysin erään vanhan kirjan. Voit uskoa miten hämmästyin, kun huomasin kirjan olevan kirjoitettu shardojen omalla kielellä.
- Etkä kertonut minulle mitään, Trunks sanoi.
- En voinut. Se kirja oli nimittäin jotain arvokasta ja samalla todella tuhoisa. Jos joku olisi saanut tietää kirjan salaisuuden, kaikki olisi ollut mennyttä. Se kirja oli nimittäin kirjoitettu kauan sitten. Ennen kuin edes minun äitini saapui tälle planeetalle. Päätin jättää kirjan sinne ja aloin kääntää sitä aina kun kävin siellä, Abira sanoi. Tässä vaiheessa hän piti tauon. Hetken päästä hän jatkoi:
- En voinut aluksi uskoa sitä, mitä kirjassa luki, mutta lopulta minun oli pakko uskoa. Se kirja kertoi asioista, jotka tulevat tapahtumaan. Asioista, jotka tapahtuivat.
- Oliko siinä kirjassa siis ennustuksia? Bulma kysyi.
Abira katsahti Bulmaan.
- En sanoisi niitä ennustuksiksi, Abira sanoi ja kaivoi samalla jotain taskustaan. Hän otti esille taitellun paperin palan ja aukaisi sen pöydälle. Hän alkoi lukea ääneen vanhaa oudon näköistä kirjoitusta:
- Ja niin saapuu tulevaisuudesta poika. Poika, joka kantaa mukanaan toivon ja samalla tuhon uutisen. Hän tuhoaa pelon puun ja sen siemenen. Tästä parin tunnin päästä saapuu kauan kaivattu soturi kotiin. Tälle nuorukainen kertoo viestinsä ja palaa toivoen takaisin tulevaisuuteen. Mutta ennen kuin toivo voi täyttyä, on uhri välttämätön. Tulevaisuudessa poika kohtaa jälleen pimeydessä pitämänsä rakastetun, joka tietää tulevan uhrin olevan pian käsillä.
Uhriaamun koittaessa, taivaan värjään verenpuna. Kotiin ei saavu enää rakastettu, vaan tietää uhrin ja sen myös tunnustaa. Kiiruhtaa hän kuolemaan, sinne missä hävitys alkoi. Henkensä hän jättää, tuhon uhri valmis on, vuodatettu, annettu on rakkaus, mutt’ kuolema pois rakastetun tykö, sillä toivo paremmasta elää hänen mukanaan.
Abira nosti katseensa pois paperista ja katsoi Trunksiin.
- Tuo kertoi meidän tarinamme, Abira sanoi.
- En tiedä. Voihan se olla väärennös, Trunks sanoi. Silloin Abira kaivoi taskustaan toisen paperin.
- Tämä on kirjan viimeinen sivu. Repäisin sen irti, ennen kuin luola tuhoutui, Abira sanoi ja laittoi paperin edellisen päälle. Sivu oli muuten täysin tyhjä, mutta sen alalaidassa oli kirjoitus:
- Tämän sivun jätän todisteeksi tuleville sukupolville, sillä vain kaksi kirjan sivuista tulee säilymään. Pian minunkin aikani koittaa ja nyt jätän hyvästit teille. Toivon hartaasti, että oikea henkilö löytää tämän, sillä muuten maailma on mennyttä. Yhä parasta toivova Is omas.
Trunks tutki paperia hetken ja kysyi sitten:
- Mitä Is omas tarkoittaa?
- Se tarkoittaa käännettynä sinun tyttäresi. Se on ainut asia, joka minua askarruttaa. En usko, että kirjoittaja on tarkoittanut sitä kirjaimellisesti, mutta en keksi sille muutakaan selitystä, Abira sanoi.
- Hmm.. Ehkä meidän olisi parempi tutkia asiaa myöhemmin. Kello alkaa olla jo paljon, Umi sanoi. Abira hymyili ja haukotteli.
- Hyvä idea. Minua väsyttääkin jo paljon, hän sanoi.
- Sinä voitkin nukkua varmaan Bulman kanssa, Umi oli sanomassa, kun hän huomasi vieraan jo nukahtaneen sohvalle Trunksin viereen.
Trunks hymyili ja katsoi sitten Umiin ja Bulmaan.
- On ehkä parempi antaa hänen nukkua sohvalla, hän sanoi.
- Niin on ehkä parempi, Umi sanoi ja lähti Bulman kanssa pois huoneesta. Trunks jäi vielä hetkeksi paikoilleen ja katsoi hymyillen Abiraa. Hän oli nousemassa ylös, kun Abira tarttui unissaan hänen käteensä.
- Älä jätä minua, Abira kuiskasi unissaan. Trunks huokasi ja jäi sohvalle Abiran viereen.
Kun hän aamulla sitten heräsi, hän huomasi Abiran kadonneen. Hän venytteli ja katsoi ympärilleen. Hän haistoi kahvin ja lähti kävelemään keittiöön. Hän ei ollut päässyt vielä pois olohuoneesta, kun hän kuuli ääniä keittiöstä. Hän käveli keittiön ovelle. Huoneessa olivat Abiran lisäksi Goku, Gohan ja Piccolo.
- Kyllä minä tiesin, että shardat ovat nopeampia kasvamaan kuin ihmiset, mutta en minä olisi uskonut, että Abira olisi kasvanut isoksi yhdessä päivässä, Goku sanoi ja katsoi silmät pyöreinä Abiraa.
Abira hymyili ja huomasi silloin Trunksin oven suussa.
- Ai hei. Huomenta sinulle. Nukuitko hyvin? Goku, Gohan ja Piccolo tulivat juuri, Abira sanoi. Juuri silloin pikku-Abira juoksi huoneeseen.
- Huomenta! Mitä te täällä jo teette? tämä kysyi. Goku, Gohan ja Piccolo säpsähtivät.
- Voisiko joku nipistää minua. Tämä on varmasti unta, Goku sanoi.
- Ei tämä ole unta. Minä voin kyllä selittää. Haluatteko jotain aamupalaa? iso-Abira kysyi kattaessaan pöytää.
Kaikki istuutuivat hieman epävarmoina, paitsi Trunks ja molemmat Abirat. Myös Umi, Bulma ja pikku-Trunks heräsivät ja tulivat syömään. Heidän syödessään Abira selitti Piccololle, Gohanille ja Gokulle miten hän oli tullut illalla paikalle. Hän kertoi myös heille kirjasta ja miten hänen muistinsa oli hävinnyt ja palautunut jälleen. Abiran lopettaessa kertomuksensa kaikki olivat hiljaa, kunnes Abira sanoi:
- No, nyt kun olen kerta kertonut asiani, voitte tehdä mitä lystäätte. Minulla ei ole mitään muuta kerrottavaa.
Kaikki katsoivat hetken toisiaan. Sitten Umi kysyi:
- Milloin aiot palata takaisin omaan aikaasi? Abira oli hetken hiljaa.
- En tiedä. Varmaan sitten, kun alus on jälleen kunnossa. Minulla ei ole mitään tehtävää omassa ajassani, kun kerta hänkin on täällä, Abira sanoi ja katsoi Trunksia.
- Okei sitten. Me voimme varmaan mennä treenaamaan, Goku sanoi ja nousi ylös.
Pikku-Abira hyppäsi iloissaan seisomaan.
- Haljoittelemaan! tämä hihkui innosta ja juoksi ovelle. Myös Piccolo, Gohan ja Goku kävelivät ovelle.
- Tekin voitte tulla mukaan, jos haluatte, Goku sanoi Abiralle ja Trunksille. He vilkaisivat toisiaan ja Abira sanoi:
- Ilomielin.
Niin he siis lähtivät kaikki yhdessä läheiselle kalliolle, jossa he yleensäkin harjoittelivat. Pikku-Abira oli innoissaan, kun myös tuo kaksikko oli tullut mukaan.
- Katsotaanpas. Ensin katsotaan miten pikkuinen pärjää Gohanille, Goku sanoi. Piccolo, Trunks, Goku ja Abira katsoivat sivusta, kun pikku-Abira ja Gohan aloittivat.
Gohan aloitti hyökkäyksen. Hän lähti kiitämään kohti Abiraa, joka pysyi hievahtamatta paikoillaan. Juuri ennen kuin Gohan löi, Abira hyppäsi pois edestä ja potkaisi Gohania selkään. Gohan kääntyi ja alkoi löydä Abiraa sarjassa. Abira torjui jokaisen ja yritti löytää heikkoa kohtaa Gohanin puolustuksesta, mutta ei löytänyt sitä.
Abiran voimat ehtyivät ja Gohanin onnistui löydä Abiraa mahaan, tämän herpaantuessa hetkeksi. Iskun voimasta, Abira lensi maahan ja jäi haukkomaan henkeään maahan.
- Hän on kyllä melkoisen sisukas. Ikäisekseen, Piccolo sanoi, mutta Abira näytti pettyneeltä.
- Olisin pystynyt parempaan, hän sanoi ja huusi sitten pienelle-Abiralle:
- Nouse Abira. Kyllä sinä pystyt!
Huudon kuultuaan tyttö nousi hieman hoippuen, mutta sai tasapainonsa nopeasti takaisin. Tytön silmiin syttyi musta tuli ja hän näytti sille kuin joku toinen olisi ohjannut häntä. Hän ojensi kätensä kohti Gohania ja huusi:
- Tenfe-ga! Abiran sormista sinkosi mustia pieniä palloja, jotka lensivät kohti Gohania. Gohan ei ehtinyt väistää niitä. Pallot näyttivät tunkeutuvan Gohanin ihoon. Gohan huudahti ja alkoi tippua turtana maahan. Näytti sille kuin pikku-Abira olisi herännyt. Hän ravisteli päätään ja tuli hänen silmistään sammui.
Hän näki kohti maata syöksyvän Gohanin. Hän ojensi kätensä jälleen tätä kohti ja huusi:
- Setha-Ra! Gohanin vauhti hidastui ja hän pysähtyi juuri ennen törmäystä. Tyttö juoksi tämän luokse hätääntyneenä.
- Tulkaa apuun! Gohan on vaalassa! tämä huusi muille. Kaikki katsoivat toisiaan hämmästyneinä ja juoksivat Gohanin luokse. Gohanin silmät olivat auki, mutta ne tuijottivat tyhjinä kaukaisuuteen näkemättä mitään.
Pikku-Abira oli kumartunut Gohanin viereen ja piti käsiään tämän sydämen päällä.
- Mitä iskua sinä häneen käytit? Goku kysyi.
- Minä en talkoittanut tatuttaa häntä. En talkoittanut, mutta joku tai minut tekemään ten, Abira sanoi ja piteli käsiään yhä pojan sydämen kohdalla.
- Tenfe-ga tappaa, ellei palloja taa poit, tämä jatkoi. Trunks säpsähti kuullessaan mitä tyttö sanoi.
- Tenfe-ga? Mutta sehän on valtavan vaikea ja tappava isku. Sinä et voi millään osata sitä! hän sanoi.
- Ei hän osaakaan, kuului kylmä ääni heidän takanaan.
Goku, Piccolo ja Trunks kääntyivät. Abira hymyili kylmästi heidän takanaan.
- Luuletteko tosissanne, että noin pieni ja avuton olento voisi tehdä Tenfe-ga´aan. Se on sula mahdottomuus. Vain harvat osaavat tehdä sen, tämä jatkoi.
- Mitä sinä puhut Abira? Trunks kysyi.
- Hmm.. Luulin sinun jo tajunneen. En minä ole Abira. En suinkaan. Vai luulitko, että minä olisin ollut tuollainen hirveä pikku pentu, joka ei osaa edes pitää puoliaan, hän sanoi ja loi halveksivan katseen pieneen tyttöön.
He kaikki katsoivat typertyneinä tuota naista. Kaikki paitsi Abira. Hän oli koko ajan pitänyt käsiään Gohanin sydämen päällä. Mustat pallot näyttivät liikkuvan koko ajan lähemmäs pojan sydäntä.
- Teinä minä en haaskaisi aikaa pojan pelastamiseen, vaan miettisin oman henkeni puolesta, nainen sanoi.
- Lopeta Abira! Älä puhu tuollaisia, Goku sanoi. Silloin Trunks sanoi hiljaa, katse kiinnittyneenä tuohon naiseen:
- Hän ei ole Abira.
Nainen alkoi nauraa kylmää, tunteetonta naurua.
- Hyvä, että se meni vihdoin tajuntaasi. Te saiyalaiset olette niin hitaita tajuamaan yhtään mitään, nainen sanoi. Silloin Abira hihkaisi:
- Minä tein ten! Kaikki kääntyivät katsomaan tyttöä, joka oli ottanut kätensä pois Gohanin sydämen kohdalta. Gohan nousi ylös hieman pökertyneenä ja katsoi ympärilleen.
Nainen katsoi häntä kulmat kurtussa.
- Tämä ei kuulunut suunnitelmiini, mutta ei se mitään. On minulla muitakin tapoja tappaa teidät, nainen sanoi.
- Kuka sinä olet? KERRO!!! Trunks huusi.
- No, kun kerran kysyit, niin voinhan minä sen kertoakin. Ikään kuin sinun viimeisenä toivomuksenasi. Katsokaakin tarkkaan, sillä tätä kovin moni ei tule koskaan näkemään, nainen sanoi.
Hän laittoi kätensä nyrkkiin ja hänen ympärilleen syttyi musta tuli, joka näytti ikään kuin polttavan hänen ihonsa pois, jolloin sen alta paljastui millainen hän oikeasti oli. Hiukset nousivat pystyyn ja muuttuivat punaisista valkoisiksi. Vaatteet muuttuivat ja mustan viitan tilalle ilmestyi hopeavalkoinen ihonmyötäinen panssari asu ja valkoinen huntu. Hänen ojennettuun käteensä ilmestyi teräväpäinen hopeinen sauva, jonka toisessa päässä oli hohtava kivi. Hänen silmänsä olivat vaaleanvioletit ja hänen ihonsa oli äärettömän vaalea.
Kaikki katsoivat näkyä häkeltyneinä. Nainen oli todella kaunis, mutta he kaikki tiesivät, että siihen ei ollut luottaminen.
- Eikö ollutkin katsomisen arvoista? nainen kysyi äänellä, joka oli pehmeä ja ystävällinen.
- Kuka sinä olet? Piccolo kysyi. Nainen hymyili todella lempeästi.
- Olen valtiatar Ceida, nainen sanoi ystävällisesti, mutta silloin Abira sanoi:
- Tinä et ole valtiatal. Tinä olet hilviö!
Nainen nauroi iloisesti.
- Minäkö hirviö? Kaikkea ne lapset keksivätkin. Tule tänne pikkuinen. En tee sinulle pahaa, nainen sanoi ja ojensi kätensä kohti Abiraa. Jälleen Abiran silmiin syttyi musta liekki ja hän ehti astua pari askelta, kun hän ravisteli päätään.
- En tule. Tinä paha nainen. Melkein tapoit Gohanin! Abira sanoi ja perääntyi.
- No mitähän hän itse sanoo siihen, nainen sanoi ja ojensi kätensä kohti Gohania.
- Tule ystäväni. Enhän minä voi tehdä pahaa sinulle, enkä kenellekään teistä, nainen sanoi.
Gohan katsoi naista, kun hänenkin silmiinsä syttyi musta liekki, kuten myös Trunksin, Gokun ja Piccolonkin silmiin.
- Kyllä valtiatar. Minä tulen, Gohan sanoi ja lähti kävelemään kohti ojennettua kättä. Juuri, kun Gohan oli ottamassa kiinni naisen kädestä, lensi heidän väliinsä keltainen valopallo. Gohan ja nainen lensivät molemmat selälleen maahan. Liekit sammuivat kaikkien miehien silmistä. Abira huohotti. Voiman kokoaminen äskeisen kaltaiseen iskuun vei paljon hänen voimiaan.
Nainen nousi hitaasti ylös.
- Sinä kirottu kakara kumosit lumouksen. Saat maksaa siitä, nainen sanoi, eikä hänen äänensä enää kuulostanut läheskään niin kauniilta ja ystävälliseltä kuin äsken.
- Meidän täytyy hyökätä! Piccolo sanoi, mutta Abira huusi:
- Ei! Jos kotkette häneen, hän tappaa teidät! Hän on tatar!
- Mitä ne ovat? Gohan kysyi.
Nainen hymähti.
- Ette varmaankaan muista tatareita. Kukapa muistaisi sellaisia olentoja, joiden olemassa olostakaan ei ole ollut varmuutta. Mutta me muistamme. Minun kansani muistaa, nainen sanoi.
Silloin kuului ääni aivan Abiran vierestä:
- Sinulla ei ole kansaa. Tatarit tuomittiin unohdukseen, varjoon ja pimeyteen ikuisiksi ajoiksi.
Kaikki kääntyivät katsomaan. Abiran vierelle ilmestyi hahmo, ensin epäselvänä, mutta nopeasti se selveni. Punaiset hiukset, ystävälliset kasvot ja mustat silmät, olivat nyt täynnä vihaa.
Nainen hätkähti, kuten myös muut. Ainut tyyni henkilö oli pikku-Abira, jonka silmät olivat kiinni ja näytti sille, kuin tämä olisi nukkunut.
- Ei! Se et voi olla sinä! Minähän lähetin sinut pimeyteen! nainen huusi hädissään.
Abira katsoi naista rävähtämättä ja sanoi kylmästi:
- Lähetit ainoastaan ruumiini pimeyteen, mutta olisihan sinun pitänyt tietää paremmin, että niin kauan kun mieli on sidoksissa tähän maailmaan, ei sitä voi tuhota. Naisen ilme muuttui raivoisaksi.
- Vielä minä sinut tuhoan! Tuhoan teidät kaikki! hän huusi ja nosti sauvansa ylös.
- Wairfu-las! hän huusi ja iski sauvansa maahan. Maata pitkin lähti kulkeutumaan sinisiä salamoita, jotka suuntautuivat kohti ystävyksiä. Trunks syöksyi ottamaan pikku-Abiran syliinsä ja nousi sitten lentoon muiden tavoin.
Salamat iskeytyivät maahan ja aiheuttivat kukin sähköisen räjähdyksen. Ceida kihisi kiukusta.
- Laske minut alas Trunks, Abiran kuvajainen sanoi.
- Mutta et voi mitenkään pitää puoliasi häntä vastaan, Trunks sanoi.
- Sinun täytyy luottaa minuun. Laske minut alas ja hae sitten Umi tänne! Tarvitsen häntä, Abira sanoi.
Trunks katsoi muihin.
- Jääkää tänne! Minä menen hakemaan Umin! Trunks huusi ja laski Abiran maahan. Muutkin laskeutuivat. Trunks katsoi kuvajaista vielä kerran ja lähti sitten lentämään Umin asunnolle.
Abira katsoi Trunksin lentoa. Hänen oli pakko lähettää Trunks pois. Hän ei halunnut tämän olevan paikalla. Hän ei nimittäin toden näköisesti selviäisi tästä hengissä. Abira kääntyi Piccoloon, Gokuun ja Gohaniin päin.
- Sanokaa terveisiä Trunksille, hän sanoi ja hänen kuvajaisensa lähti kohti Ceidaa.
- Päätit sitten tulla kohtaamaan viimein kohtalosi, nainen sanoi kylmästi.
- Ei ole väliä, mitä minulle tapahtuu, mutta jos satutat ystäviäni ennen kuin olen lopullisesti kuollut, sinä tulet kärsimään siitä, Abira sanoi.
Toinen hymyili kylmästi.
- Miten vain haluat. Sitten meidän olisi viisainta vaihtaa paikkaa, vai mitä? nainen sanoi.
- Olet oikeassa, Abira sanoi.
- Mennään selvittämään tämä Pimentoon, käykö näin? nainen kysyi. Samalla hetkellä heidän hahmonsa hävisivät. Pikku-Abira jäi makaamaan maahan silmät kiinni.
Kukaan ei tiennyt mitä tapahtui. Goku, Gohan ja Piccolo pystyivät vain odottamaan. Hetken päästä Trunks saapui takaisin Umin kanssa. Kun he laskeutuivat, Trunks kysyi heti:
– Missä Abira on?
– Hän katosi. Emme ehtineet tehdä mitään, Goku sanoi ja katsoi pikku-Abiraa huolissaan.
Umi oli juuri sanomassa jotain, kun hänen silmänsä jähmettyivät paikoilleen. Hänen ruumiinsa jäykistyi kokonaan. Ensin miehet säikähtivät, mutta silloin Umi alkoi puhua kaukaisella äänellä:
– Abira ja Ceida taistelevat pimeydessä, jonka shardat loivat vankilaksi tatareille. Jos Abira nyt häviää, hänen kaikki muistonsa tämän maailman puolelta katoavat ja hän joutuu ikuiseen tyhjyyteen, paikkaan, jossa ei ole aikaa eikä elämää.
– Meidän täytyy auttaa häntä! Trunks huusi hädissään.
– Emme voi. Jos veisin meidät sinne, te kuolisitte heti. Vain tatarit ja shardat selviävät siellä hengissä. Teistä ei olisi mitään apua hänelle, Umi sanoi. Hänen äänensä tuntui edelleen tulevan jostain todella kaukaa.
Mutta Trunks intti yhä Umia vastaan:
– On oltava joku tapa auttaa häntä! Silloin Umi kääntyi katsomaan tähän.
– Me voimme antaa hänelle voimia täältä käsin. Jos uskomme häneen, hän saa lisää voimia, mutta sitä enempää emme voi tehdä hänen hyväkseen, Umi sanoi.
He kaikki jäivät siis paikoilleen. Umi sulki silmänsä ja seurasi hiljaa omilla silmillään kaukaista taistoa. He eivät tienneet miten kauan he siinä istuivat. Ehkä tunnin tai kaksi, mutta ne tunnit tuntuivat pysähtyneen paikoilleen. Viimein Umin silmät rävähtivät auki. Hän käveli mitään sanomatta pikku-Abiran luokse ja otti tämän syliinsä.
– Mitä tapahtui? Trunks kysyi huomattuaan Umin nousseen. Umi ei sanonut mitään, vaan katseli pikku-Abiraa.
Trunks nielaisi:
– Onko hän..? hän jätti kysymyksensä kesken, sillä Umin kasvoille kohosi hymy. Pikku-Abira aukaisi silmänsä ja katseli unisena ympärilleen.
– Hän voitti, Umi sanoi hiljaa. Abira oli voittanut. Hän oli elossa.
Pikku-Abira katsoi yhä ympärilleen kuin etsien katseellaan jotain. Hänen silmänsä pysähtyivät viimein paikkaan, jossa Abiran hahmo oli kadonnut. Sitten hän vilkaisi Trunksia.
– Mene ottamaan hänet vattaan. Hänellä on tinulle atiaa, Abira sanoi tälle. Trunks ei voinut uskoa silmiään, hänen katsoessaan Abiran osoittamaan paikkaan. Tuohon paikkaan, josta Abira oli lähtenyt, alkoi ilmestyä valopisteitä, jotka alkoivat ottaa itselleen hahmoa.
Trunks käveli hitaasti hahmon luokse. Abiran läpikuultavan, mutta todella kauniin hahmon luokse. Abiran hahmo hymyili ja ojensi kätensä. Trunks ojensi omansa ja kun kädet koskettivat toisiaan, Trunks tunsi siirtyvänsä. Hän sulki silmänsä ja kun hän avasi ne, hän näki edessään Abiran juuri sellaisena kuin tämä aina oli.
Trunks katsoi ympärilleen. He olivat saapuneet pienelle niitylle, jossa heidän oli aina tapana muistella menneitä.
– Kiitos Trunks, kiitos, Abira sanoi ja hymyili lämpimästi Trunksille.
– Mistä sinä minua kiität? Trunks kysyi. Abira istuutui maahan ja viittasi Trunksin istuvan viereensä.
– Kiitos, että uskoit minuun. Ilman teidän kaikkien tukea, en olisi selvinnyt, Abira sanoi.
– Ja kiitos sinulle Abira, että selvisit. Jos sinä olisit kuollut, en olisi pystynyt elämään, Trunks sanoi.
Abira hymyili lempeästi.
– Trunks, minun täytyy palata kohta tulevaisuuteen, mutta halusin sinun saavan tietää, ennen kuin lähden, että olen turvassa. Ceida luovutti ruumiini takaisin, kun vapautin hänet, joten minun olisi aika yhdistää mieleni ja ruumiini jälleen yhteen. Sinun ei tarvitse enää huolehtia minusta. Kun palaat menneisyydestä, olen odottamassa sinua, Abira sanoi.
– Siinä tapauksessa palaan takaisin niin nopeasti, kun vain voin, Trunks sanoi.
Abira hymyili. Hänen hahmonsa alkoi haihtua, mutta vielä ennen kuin hän kokonaan hävisi, hän sanoi:
– Minä odotan. Tämän jälkeen hänen hahmonsa katosi ja Trunks jäi yksin niitylle. Hänestä tuntui aivan kuin aika olisi jälleen alkanut kulua. Hän ei oikein tiennyt oliko tuo äskeinen oikeasti tapahtunut, vai oliko kaikki sittenkin unta. Hän oli nousemassa ylös, kun hän kuuli takaansa huudon:
– Hei Trunks!
Trunks kääntyi ja näki Umin ja pikku-Abiran, jotka tulivat hänen luokseen.
– Täällähän sinä olet. Me olemme etsineet sinua joka paikasta. Minne sinä oikein eilen illalla hävisit, kun et tullut takaisin? Umi kysyi.
– Miten niin katosin? Etkö muista, miten se aikakone törmäsi maahan ja… Trunks yritti selittää, mutta Umi keskeytti tämän:
– Oletko saanut auringonpistoksen? Saattaa olla hyvinkin mahdollista. Ehkä sinun olisi parempi mennä sisälle ja ottaa jotain lääkettä.
Trunks katsoi tätä ihmeissään. Oliko hän muka kuvitellut kaiken? Hän päätti jättää asian sikseen. Hän oli varmaan nähnyt unta. Mutta hän ei osannut selittää, miten hän oli päätynyt niitylle.
– Voisitko muuten viedä Abiran kotiin? Minun pitäisi mennä ostoksille, Umi sanoi. Trunks nyökkäsi ja otti pikku-Abiran syliinsä, Umin mennessä moottoripyöränsä luokse.
– Ja muistakin pitää tästedes hattua! Umi huikkasi ennen kuin kaasutteli tiehensä.
Trunksin viedessä Abiraa takaisin Umin asunnolle, hän ei saanut ajatuksiaan irti viimeaikaisista tapahtumista.
– Hän odottaa tinua aivan valmatti, Abira sanoi äkkiä. Trunks katsoi tyttöön, joka oli hänen sylissään.
– Hän tanoi odottavanta tinua, Abira toisti. Tämä vahvisti Trunksin ajatukset. Hän ei ollut nähnyt unta, mutta seuraavan parin päivän sisällä hän huomasi, että vain hän ja pikku-Abira muistivat mitä oli tapahtunut. Mutta niin oli ehkä parasta ja Trunks tiesi, että kun hän palaisi takaisin omaan aikaansa, Abira olisi siellä odottamassa häntä.