Tarina: DBAF ep. 2 Uusi, mysteerinen vihollinen.
Genre: Seikkailu
Päähahmot: Vegeta, Goku, ja ”Herra X” (Eli pahis. Nimeä ei voida mainita vielä.)
Suositus: K-11
Muuta: Tästä episodista eteenpäin käytetään japanilaisia päätteitä. (Osa 3. tulee tässä samassa ”paketissa.”)
Varoitukset: Pieni määrä verta aika lopussa.
Spoilerit: DBGT:n lopusta noin yli 300 vuotta eteenpäin. (Voisiko Vegetaa sanoa uudeksi hahmoksi?)
DBAF ep. 2 Uusi, mysteerinen vihollinen.
Nimi: Vegeta
Ikä: 15
Koti: West City
Harrastukset: Taistelulajit
Pitää: taisteleminen, (syöminen) pikkusisko
Perhe: Vanhemmat kuolleet, pikkusiskoni Bura minun lisäkseni.
Ystävät: ei ole.
”Heiheihei heetkinen! Miten niin vanhempasi ovat kuolleet!? Nyt tämä juttu meni ninulta ohi!” Goku kysyi ihmeissään ja tuijotti Vegetaa hassun näköisenä. ”En tiedä miksi… heidät vain tapettiin kun olin kuuden vanha. Pikkusiskoni oli silloin vasta vuoden.” Vegeta vastasi. ”Miksi ihmeessä sinulla ei ole edes ystäviä?” Goku kysyi hieman surullisena. ”Kaikki tuntuvat pelkäävän minua… he luulevat että pian tapan jonkun… kun kerran niin kävikin…” Vegeta sanoi ja käänsi katseensa pois. ”Se tapahtui vuosia sitten, silloin olin 11 vanha ja osallistuin Maailman vahvin turnaukseen ja… finaalissa tapoin jonkun miehen kun hän sanoi tappavansa Buran, jollen antaisi tämän voittaa… ja sitten se vain tapahtui.” Vegeta sanoi surussaan ja katsoi täysin yllättynyttä Gokua. ”Ai… Mutta sehän on jo ollutta ja mennyttä. Sitä paitsi, tuo oli pikemminkin kiristämistä!” Goku sanoi puoli vihaisena, mutta alkoi hymyillä. ”Kiitos… Goku-san.” Vegeta sanoi lopulta ja hymyili itsekkin. ”Vegetaa!!” Kuului pikku tytön ääni vähän matkan päästä. ”Bura? Mitä sinä täällä teet? Sinunhan piti pysyä kotona.” Vegeta sanoi, kun pieni musta hiuksinen tyttö juoksi tämän luo ja halasi isoveljeään. ”Halusin onnitella voitostasi! Olit niin vahva!” Bura sanoi iloiten ja hymyillen. ”Kuka tuo mies on, Vegeta-san? Onko hän paha?” Bura kysyi ja vetäytyi hitaasti Vegetan selän taakse. ”Bura, tämä on Son Goku. Ei hän paha ole, eikä hyökkää kimppuusi.” Vegeta sanoi ja nosti pienen tytön syliinsä. ”Oletko ihan varma, veli-san?” Tyttö kysyi hieman peloissaan. ”Olen. Miksi minä muuten tässä enää seisoisin, jos hän olisi tappaja?” Vegeta sanoi ja laski tytön varovasti maahan. ”Meidän pitää nyt mennä.” Poika sanoi ja tarttui Buraa kädestä. ”Odota, Vegeta-san! Haluaisin jutella vielä kanssasi yhdestä asiasta!” Goku huusi Vegetan perään. ”Tule sitten mukaan! Älä lennä sitten liian nopeasti. Bura ei ole vielä tottunut nopeaan vauhtiin.” Vegeta sanoi ja nousi varovasti ilmaan pidellen Buraa kädestä.
Myöhemmin he saapuivat suuren talon pihaan ja jäivät juttelemaan takapihalle. ”Halusin tietää vielä että kuka tappoi vanhempasi? Miten selvisitte hengissä?” Goku kysyi raapien tapansa mukaan päätään. ”En muista… muistan ainoastaan verisen huoneen ja varjon. Varjo, joka kulki nopeasti ja tappoi kaikki eteen tulijat. Hän ei säästänyt kenenkään henkeä. Kaikki hänen uhrinsa joutuvat vaeltamaan ilman sieluaan, ilman toisten rakkautta, ilman lämpöä, ilman mitään, mikä liittyy hyvyyteen ja rakkauteen... myös vanhempiamme vaeltavat jossain pimeässä ilman toisiaan... ilman mitään… Olisimme kuolleet itsekin, ellemme olisi päässeet pakoon.” Vegeta kertoi ja painoi päänsä alas. ”Tiedätkö hänen nimeään, tai mitään mikä viittaa häneen? Tiedätkö onko hän elossa?” Goku kysyi ja katsoi synkistynyttä nuorta poikaa, joka tuntui suorastaan janoavan kostoa kuultuaan nuo lauseet. ”On hän elossa… En muista hänen nimeään.” Vegeta vastasi, mutta nousi yhtäkkiä seisomaan. ”Mitä nyt, Vegeta-san?” Goku kysyi ihmeissään ja tunsi saman tunteen kuin Vegetakin. ”T-tuo voima… ki… se… tuntuu jotenkin tutulta. Ja todella suurelta!” Goku sanoi huolestuneella äänellä. ”Bura! Mene sisälle, äläkä tule ulos ennen kuin annan luvan!” Vegeta komensi tytön sisälle, joka lukitsi ovetkin perässään. ”Se tulee tänne päin.. ei! Se on jo täällä!” Goku sanoi ja yritti nähdä vihollista, mutten nähnyt mitään. ”Se liikkuu nopeasti, mutta kyllä hänet voi aistia…” Goku sanoi ja vilkuili sinne tänne yrittäen nähdä edes vilahdusta. Äkkiä se pysähtyi, mutta mitään et näkynyt. ”Minne se nyt meni!? Tule esiin pelk…!” Vegeta lopetti lauseensa kuin seinään, kun tunsi sietämätöntä kipua sydämmensä vieressä… kipu kesti vain sekunnin, mutta palasi entistä pahempana. Tuntui kun jokin olisi mennyt hänen lävitseen. Jokin kuuma ja polttava, joka tuntui koko hänen ruumiissaan. Vihlova, polttava… kipu oli suorastaan sietämätöntä. Vegeta laski katsettansa ja näki, kuinka kauniin punainen veri lennehteli ilmassa. Vegeta ei välittänyt verestä, vaan kaatui maahan tuskasta huutaen. ”Vegeta-san!? Mitä nyt!?” Goku huudahti ja käänsi katseensa nopeasti nuoreen saiyalaiseen, joka lakkasi huutamasta ja katsoi kärsivän näköisenä säikähtänyttä Gokua. ”Mistä tuo tuli?” Goku ihmetteli rauhallisella äänellä ja katsoi vegetan sydämen vieressä vuotavaa haavaa. ”Se on mennyt ruumiisi läpi. Miten kukaan pystyy ampumaan ki-säteen niin nopeasti, etten edes minä näe sitä?” Goku mietti hiljaa itsekseen ja keskittyi taas nykyaikaan. ”Tämä ei satu, joten älä säikähdä.” Goku sanoi hymyillen ja laittoi toisen kätensä haavan päälle, yhtäkkiä haava umpeni ihan silmissä ja katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. ”Miten sinä tuon teit? Kuka… mikä sinä olet…?” Nuori saiyalainen kysyi kummissaan. ” Legenda. Muinoin elänyt soturi, jonka todellinen voima asui sydämessä. Ystävä, joka suojeli ystäviään, perhettään, maailmaa ja universumia pahalta. Soturi, joka taisteli henkensä kaupalla muiden kanssa… Kuririn… Vegeta… Piccolo… menetti kaikki, keitä rakasti, mutta he ovat yhä sydämessäni. Nyt ja aina.” Goku sanoi lempeä hymy kasvoillaan ja katsoi nuorta hämmentynyttä soturia. Ne ajat, jolloin hän sai taistella yhdessä ystäviensä kanssa ovat yhä hänen sisällään, eikä hän aio luopua niistä muistoista koskaan. Gokulla oli se sama tunne nyt, mikä hänellä oli joskus muinoin… Onko tämä vain sattumaa, vai kohtaloko toi minut tämän nuoren ja vahvan soturin luo? Voiko se olla vain sattumaa?
Jatkuu…
Tein seuraavan osan heti kun sain tämän valmiiksi. Toivotavasti nautitte. ^^