Tarina: DBAF ep. 5 Kolme kuukautta
Genre: Seikkailu
Päähahmot: Goku, Vegeta, Piccolo, Shota ja Shara
Suositus: K-11
Muuta: Yksi oma hahmo mukana tarinassa.
Varoitukset: Verta edelleen, muttei niin paljoa kuin edellisessä jaksossa.
Spoilerit: DBGT:n lopusta noin yli 300 vuotta eteenpäin. (Voisiko Vegetaa sanoa uudeksi hahmoksi?)
DBAF ep. 5 Kolme kuukautta
Goku ja Piccolo katsoivat täysin yllättyneenä raivon vallassa olevaa nuorta saiyalaista. Vegetan koko ruumista särki kauheasti vammojen takia, mutta nuorukainen oli niin raivonsa vallassa, ettei tuntenut muuta kuin vihaa sydämessään. Hän ei edes tajunnut nykyhetkestä, vaan keskittyi edessään olevaan kaksikkoon. Mutta kuin tyhjästä, kivut yltyivät ja Vegeta palasi takaisin maan pinnalle. Hän palautui takaisin normaaliksi.
”Mitä… tapahtui?” Vegeta kyseli ihmeissään, eikä tuntunut muistavan mitään. Ihan kuin hänet olisi aivopesty tai jotain.
”Ei mitään, Vegeta. Unohdan se. Odota, käyn juttelemassa noille kahdelle. Lähtekää te Piccolon kanssa pois täältä, niin ei satu mitään ikävää.” Goku sanoi hiljaa ja meni kaksikon luo ja yritti sopia asiansa. Ikävä kyllä se ei oikein onnistunut, muta Gokun oli tyydyttävä siihen.
”Olkoon… Kunhan me saamme kolmen kuukauden rauhan.” Goku sopi kaksikon kanssa ja lähti lopulta.
”Hi**o… ei olisi ehkä pitänyt suostua tuohon mutta ei ollut vaihtohtoja..” Goku ajatteli ja laskeutui paikkaan, jossa piccolo ja Vegeta odottivatkin.
”Kiva arpi. Onneksi se ammus ei osunut kunnolla silmääsi, muutenhan sinä olisit puoli sokea.” Goku sanoi hieman huvittavalla äänen sävyllä ja katsoi Vegetan pitkää arpea.
”Onko pakko muistuttaa siitä? Ei tämä maailmaa kaada.” Vegeta sanoi ja käänsi selkänsä Gokulle.
”Heh! Kaverihan on kuin (vahan) Vegetan kaksoisolento.” Goku sanoi hiljaa Piccololle. Mutta kun he katsoivat Vegetaa uudestaan, tämä oli kadonnut. He lähtivät etsimään tätä ja löysivätkin yllätyksekseen hänet jonkun nätin lyhyt hiuksisen tytön kanssa.
”Onko Vegetalla tyttöystävä?” Goku mietti ääneen ja päätti mennä kysymään suoraan.
”Anteeksi Goku kun häivyin äsken… muistin että minulla on… öh, meno tänään ja..”
”Meno? Treffitkö? Onko tuo nätti tyttö sinun tyttöystäväsi?” Goku kysyi hyvin uteliaana.
”Eh… tuota…” Vegetan sanat juuttuivat kurkkuun eikä hänestä oikein saanutkaan selvää… lopulta hän esitteli tytön. Tyttö sanoi nimekseen Hikari ja kertoi olevansa 15-vuotias. he alkoivat jutella eri asioist, mutta pienen juttelu hetken jälkeen Piccolo rikkoi rauhan.
”Pahoittelen jos rikon rauhallisen rupattelu tuokionne, mutta meidän pitäisi keskittyä kahteen uuteen viholliseemme, eikä tuhlata aikaa rupatteluun. Vegetaa pitää kouluttaa, jotta hän hallitsisi supersaiyan muodon täydellisesti.” Piccolo sanoi ja oli juuri lähdössä, kun Goku ilmoitti hänellä olevan asiaa. Hän oli yrittänyt sopia vihollisen kanssa, että he olisivat jättäneet ihmiset rauhaan kolmeksi kuukaudeksi, jotta olisimme saaneet harjoitella. He haluavat kunnon vastuksen, joten suostuivat. he laittoivat kumminkin ehdoksi, että he saavat riehua miten haluavat, mutteivät hipaisekkaan meitä.
”Tätä minä epäilinkin… no, joka tapauksessa meidän on aloitettava harjoittelu, jos aiomme pärjätä.” Piccolo sanoi ja lähti Gokun ja Vegetan seuraten häntä syrjemmälle maille, jotta he saisivat harjoitella rauhassa. Hikari hyvästeli heidät ja toivotti heille onnea.
Hikarin silmistä putosi kyynel hänen pelätessään, ettei hän näkisi Vegetaa enää koskaan. Vaikka he eivät he kummatkaan oikein myöntäneet rakastavansa toisiaan, molemmista tuntui pahalta. Ihan kuin se olisi niistä tuhansista tapaamisista viimeinen. Mistä sen tiesi, tulisiko Vegeta enää hänen luokseen ja sanoisi: Se on nyt ohi. Vegeta lupasi tulla käymään harjoittelun jälkeen, jottei hänenkin tarvitse ikävöidä tätä. Lopulta he olivat poissa ja Hikari jäi yksin katsomaan kirkkaan sinistä taivasta ja toivoen heidän selviytyvän. Siitä päivästä lähtien kolmikko harjoitteli rankemmin kuin koskaan. Välillä yö unetkin jätettiin väliin. He joutuivat kestämään viattomien ihmisten kuolemista ja kaupunkien tuhoutumisia, kiitos Sharan ja Shotan. Noin pari viikkoa myöhemmin Gokua alkoi väsymys painaa.
”Ainakin yli kaksi viikkoa jo mennyt, eikä Vegeta hallitse super saiyan muotoa vieläkään.. *Huokaus* … levätähän tässä pitäisi... minua ainakin väsyttää…” Goku haukotteli väsyneen näköisenä. Vegeta sen sijaan oli ihan pirteä ja istuskeli yksin puunoksalla hieman huolestuneen näköisenä. Hän kaipasi Hikaria kovasti ja maksaisi mitä vain, jos saisi nähdä hänet. Valitettavasti Piccolo oli sitä vastaan. Jos tapaisin hänet nyt, en pystyisi keskittymään taistelussa. Vegeta tiesi, että Piccolo ajatteli hänen parastaan, vaikka hän onkin hieman kova. Mutta edes minuutti… jos hän saisi edes tietää oliko tämä kunnossa. Hetkeä myöhemmin Piccolo komensi Vegetan alas ja jatkamaan harjoittelua. Vaikka Vegeta yritti pitää super saiyan muodon hallinnassaan, hän meni aina ihan hako teille. Hän pystyi kyllä muuttumaan, mutta siihen hän tarvitsi muistikuvan jostain kauheasta asiasta. Mutta jostain kummallisesta syystä muistikuva jäi Vegetan mieleen ja hän menetti itsehallintansa. Hänestä tuli hetkelliseksi hyvin väkivaltainen ja verenhimoinen tappaja. Yleensä se kumminkin loppui lyhyeen ja Vegeta palautui normaali muotoonsa.
”Mikä ihme sinua oikein vaivaa? Ei (vanhalla) Vegetalla ollut mitään ihme reaktijoita kun hänestä tuli super saiyan… hyvin hysteerinen juttu…” Goku mietiskeli ääneen.
”On kai parasta että Vegeta taistelee normaalimuodossaan. Hän saattaisi tappaa ensin meidät, ennen kuin pääsisi käsiksi viholliseen. Sinä itse voisit taistella super saiyan muodossa, kun olet niin vahva…” Piccolo sanoi ja katsoi edelleen mietiskelevää Gokua.
”Niin se varmaan on… mutta jatketaan. Aikaa ei ole paljoa!” Goku huudahti ja jatkoi treenejään.
Jatkuu…