Tarina: DBAF ep. 8 Ikuiset hyvästit
Genre: Seikkailu
Päähahmot: Goku, Piccolo, Sharatha ja molemmat Vegetat..
Suositus: K-12
Varoitukset: -
Spoilerit: Saattaa spoilata juttuja koko sarjasta...
Muuta: Viimeinen jakso sarjasta, mutta myös kaikista pisin. Luultavasti kaikista jaksoista hauskin... ehkä. ^^
DBAF ep. 9. Taistelu elämän ja kuoleman rajamailla
Goku katsoi kummastuneena henkiin herännyttä nuorta saiyania, joka oli yhtä ihmeissään kuin Gokukin.
"Mitä ihmettä... minähän kuolin äsken. Tai ainakin luulin niin..." Vegeta sanoi ja katseli joka suuntaan, ihan kuin etsien jotain. 'Vegeta.. mitä.. miten sinä herätit hänet eloon..? Ja minne sinä katosit..?' Goku ajatteli mielessään ja käänsi katseensa lopulta toiseen suuntaan. Vegetakin käänsi katseensa, mutta Gokuun. Tiesikö hän jotain siitä miehestä, joka ilmestyi ja katosi yhtäkkiä? Kuin tyhjästä, Vegetan mieleen tuli muistoja. Muistoja, jotka eivät olleet hänen... ne olivat hyvin vanhoja, osa hyviä, osa kauheita. Ihan kuin hän eläisi toista kertaa muistot edelleen hänen mielessään. Hän näki kateutta, kuolemaa, rakkautta... kaikkea mahdollista, mitä voi yhden saiyalais soturin mieleen jäädä ennen lopullista kuolemaa. Pian Piccolo ilmestyi puitten takaa ja käveli Gokun luokse.
"Sinä siis tiedät mitä tapahtui sinä hetkenä, milloin minä katsoin pois päin, etkö?" Goku kysyi Piccololta, joka nyökkäsi.
"Hän on nyt yhtä pojan kanssa... hänen sielunsa on nyt kuolleen paikalla ja suojelee nuorempaa niin kauan, kunnes sen on aika lähteä ja jättää ruumis..." Piccolo vastasi ja käästyi katsomaan Vegetaa, joka katsoi kummastuneena takaisin. Vähän matkan päässä Sharatha haukotteli tylsistyneenä ja sai idean. Hän muutti asentoaan ja laittoi miekan valmiiksi. Hän otti esiin nyrkkiin mahtuvan kristalli pallon, ja heitti sen ilmaan ja alkoi lausua loitsua.
"Akuruhakara naa heidokodono keitonosola no... aheeraanee meehena no... " Yhtäkkiä kristalli pallo alkoi loistaa ja valaisi niin voimakkaasti, että sen valo muurin läpi oli mahdotonta nähdä. Muutaman sekunnin päästä valo katosi ja kaikki näytti olevan ennällään.
"Goku! Goku, minne sinä katosit!?" Piccolo hätkähti ja katsoi sinne tänne, mutta ei nähnyt Gokua missään.
"Turhaan te etsitte häntä... hän on nyt tässä." Sharatha sanoi ja näytti kristalli pallon, jonka sisällä hohti jokin.
"Tässä pallossa on nyt Son Gokun sielu, ja hänellä ei ole mitään mahdollisuutta päästä sieltä pois... ellette te sitten tuhoa tätä ja anna hänen sielunsa karata ties minne..."
Hän nauroi ja liitti sen Mustan veren miekkaan koristeeksi.
"Kuka haluaa olla seuraava?" Hän hymyili ilkeästi ja mietti hetken aikaa. "Sinä senkin sielun kaappaaja! Jos et palauta Gokun sielua minulle nyt, teen sinusta munakokkelia!" Piccolo raivosi ja oli aikeissa hyökätä, kunnes joku tarttui häntä olkapäästä.
"Älä tee sitä... tuhoaisit Kakarotin sielun ja hän voisi kuolla." ääni sanoi, jolloin Piccolo kääntyi katsomaan.
"Vegeta!? Miten sinä olet siinä..? Sinunhan sielusi pitäisi olla pojan ruumiissa ja..." Piccolo sanoi kummastuneena.
"Niin se onkin, mutta en halunnut jättää pahimpia muistojani hänelle, joten kokosin itseni vain niistä muistoista, joita vihaan itsekkin. Olen valmis kuolemaan kokonaan näin pitkän ajan jälkeen. Ei minulla ole enää mitään käyttöä." Hän sanoi ja katsoi Piccoloa, joka hymähti ja katsoi taas viholliseensa. Nuorempi Vegeta jäi syrjempään katsomaan miten kävisi. Piccolo valmistautui hyökkäämään ja Vegeta vaihtoi muotoaan super saiyan 2 tasolle ja alkoi hymyillä kuten ennen vanhaan.
"Tässähän tulee ne ajat mieleen, jolloin liityin porukkaanne." Vegeta sanoi ja katsahti Piccoloa.
"Ajattelin juuri samaa. Osaat edelleenkin hymyillä ja aliarvioida vihollisesi kuten aina." Piccolo sanoi ja hymähti.
"Anteeksi?" Vegeta tuhahti hymyillen ja lähti hyökkäämään samaan aikaan Piccolon kanssa. Sharatha ja kaksikko katosi hetkessä, eikä heistä näkynyt muuta kuin vilahduksia. Siellä täällä näkyi keltaista, vihreää ja mustaa, mutta myös veren punaista. Vähän ajan kuluttua Sharatha iski Piccoloa miekalla, joka osui käsivarteen.
"Piccolo!" Vegeta huusi ja syöksyi namekilaisen avuksi.
"E-ei tämä mitään... pieni haava vain." Piccolo sanoi ja laskeutui maahan. Vegeta laskeutui tämän viereen ja katsoi haavaa.
"Lepää sinä, minä jatkan vähän aikaa." Vegeta sanoi ja nousi ilmaan.
"Hmm... olette kyllä nopeita väistämään, mutta ette tarpeeksi..." Sharatha sanoi ja katosi Vegetan edestä. Vegeta yritti aistia vihollisen ki:n, mutta koska vihollinen liikkuin niin nopeasti, että Vegetan oli mahdotonta tietää missä hän oli.
"Olen täällä.." Nainen sanoi ja yritti iskeä miekalla sydämmen viereen, mutta Vegeta väisti sen verran, että miekka vain raapaisi kaulaan pienen haavan.
"Älä aliarvio minua..." Vegeta sanoi ja tarttui lujasti miekan terään ja yritti murskata sen kädellään, mutta miekan terät vain uposivat syvemmälle hänen käteensä, mitä kovempaa hän puristi. Pian hänen kätensä oli niin verinen, että se näytti kuin se olisi murskattu johonkin.
"Tsik! Lopeta tuo senkin ääliö! Luulisi sinun tajuavan, että tämän miekka kestää helposti jopa Gokun Kamehamehan!" Sharatha sanoi vihaisena ja ampui Vegetaa suurella ki-säteellä, jolloin hän paiskautui vuoren rinteelle ja vuori sortui hänen päälleen. Piccolo havahtui moisesta räsäyksestä ja nousi seisomaan.
"Vegeta!!" Hän huusi kauhistuneena ja lensi paikalle ja alkoi siirrellä valtavia kiven lohkareita, kunnes löysi Vegetan haavoittuneena painavien kivi massojen alla. Hän oli jumissa käsiä lukuun ottamatta. Suuret kivi massat painoivat Vegetan rintakehää teräviä pikku kiviä vasten, ja toinen jalka oli murskana kahden terävän kiven välissä. Hän ei kyennyt edes liikkumaan kunnolla saati sitten hengittämään.
"T-tähän se.. sitten loppui... Piccolo.." Vegeta huohotti ja nosti katsettaan vihreään namekilaiseen, joka laski kätensä Vegetan olka päälle.
"J-jos selviät... tästä... niin p-pidä.. huoli pojasta... "Hän sanoi ja sulki silmänsä.
"Lupaan tehdä sen, jos pystyn, ystävä." Piccolo sanoi ja nosti kätensä pois.
"K-kiitos... Piccolo..." Vegeta sanoi ja hymähti viimeisen kerran. Piccolo katsoi ruumista ja nousi seisomaan.
'Muistan vielä, kun kävelin haudallasi silloin vuosia sitten, ja sain tuntea sen, että lähdit pois luoltamme uhraten itsesi suojellaksesi perhettäsi ja maapalloa... mutta nyt kuolit turhaan ja yksin, ilman minkaanlaista seuraa siellä, missä vaellat nyt... ystävä.' Piccolo ajatteli ja peitti ruumiin kivillä. Vegeta katsoi puun takaa Piccoloa, ja oli kuullut kaiken, mitä tämä oli sanonut. Pian hän kääntyi takaisin Sharathan puoleen. Hän oli samalla vihainen, samalla epätoivoinen ja alkoi jo pelata vastustajaansa. Hänen mielessään kävi edelleen vanhemman kaksoisolentonsa kuolema, ei kovin hidas, mutta tuskallinen. Hänelle voisi käydä samalla tavalla, tai sitten hänen sisällään oleva sielu jäisi Mustan veren miekan uhriksi. Yksikin isku voisi aiheuttaa kamalaa tuskaa koko hänen kehossaan...
"En olisi uskonut sinun olevan näin tunteeton ja inhottava! Olet tappanut yhden ystäväni ja vangitsin toisen sielun, mutta se loppuu nyt!" Piccolo huusi raivoissaan ja valmistautui hyökkäämään. Sharatha huokaisi ja iski silmänsä sivummalla seisovaan poikaan.
"Sinä saat olla seuraava uhrini... " Nainen kuiskasi ja heitti miekkansa Vegetaa kohti.
"Mutta tällä kerralla sinä myös pysyt kuolleena!" Sharatha huusi perään ja alkoi nauraa. Piccolo huomasi Miekan lähstyvän vegetaa, mutta poika ei ollut huomaavinaankaan.
Hän vain katsoi sitä tyhjillä silmillään ilman minkäänlaista reaktiota.
"Väistä senkin hölmö pentu!!" Piccolo huusi, mutta Vegeta ei hievahtanutkaan. Lopulta miekka sivalsi Vegetaa olka päähän ja iskeytyi takana olleeseen puuhun. Veri alkoi valua, eikä Vegeta reakoinut haavaan mitenkään. Pian hän kaatui polvilleen ja painoi päänsä alas. Miekan vetäisemä haava alkoi levittää kipua kaikkialle hänen kehoonsa, silmistä alkoi valua raskaita kyyneliä, jotka näyttivät ihan lasi helmiltä.
"Isäni... äitini... Hikari... Bura... he kaikki... ovat... poissa... kaupunki on... kaikki se, mitä rakastin... on nyt... kuollut..." Vegeta kuiskasi itsekseen hiljaa, mutta sanat kantautuivat kumminkin Piccolon korviin. "Ja minä... olen siihen... syypää... minun takiani... vain minun... minä annoin sinulle uuden tilaisuuden... mutta... sinä palasit ja kostit..." Vegeta jatkoi ja nousi seisomaan. Hän otti kiinni miekasta, joka oli edelleen kiinni puussa ja repäisi sen irti.
"Lopeta, hullu!!" Piccolo riensi väliin ja ampui ki-säteellä miekan pois Vegetan kädestä.
"Miksi.. estit minua... tappamasta itseäni...?" Vegeta kysyi ja käänsi kylmän ja tyhjän katseensa Piccoloon.
"En halua enää elää. Haluan pois tästä kaikesta rakkaitten ihmisten luokse... " Hän sanoi ja synkistyi entistä enemmän. Piccolo ei tiennyt mitä tehdä, sillä hän ei ollut mikään psykiatri. Pian Vegetan mieli ja sielu vajosi jonnekkin pimeään paikkaan ja hän menetti tajuntansa. Piccolo nappasi pojan kiinni ennenkuin tämä ehti kaatua maahan asti... Sillä samalla hetkellä Vegeta huomasi olevansa jossain pimeässä keskellä loputtomia käytäviä. Horisontissa ei näkynyt yhtikäs mitään tai ketään... hän istui yksin kaiken itkien sen tyhjyyden keskellä ja odotti. Pian taivas repeili ja sieltää tuli jokin, joka hohti sinisenä. Olento osottauitui siniseksi lohikäärmeeksi, jonka kaulassa kiilsi jokin jalokivellinen ja hopeinen amuletti, jota koristi lohikäärmeen muotoinen kuvio. Se lensi Vegetaa kohti ja laskeutui ihan hänen viereensä.
"Hei, miten ihmeessä sinä tänne jouduit?" Kuului tuttu ääni jostain, mutta Vegeta ei ainakaan nähnyt ketään muita kuin lohikäärmeen, joka katsoi poikaa kauniilla vihreillä silmillään ja näytti odottavan jotakin.
"Minä olen se, jota etsit. Muutin olomuotoani tällaiseksi, kun en voinut pysyä enää ihmishahmossa. Etkö sinä enää minua tunnista?" Sanoi ääni ja pian Vegeta tajusi, että se oli lohikäärme, joka puhui ajatuksen voimalla.
"S-sinäkö se olet..?" Vegeta sanoi ja kosketti lohikäärmettä. Lohikäärme nyökkäsi ja laski päätään alemmas.
"Vaivuitko sinä niin epätoivoon, että vajosit omaan mieleesi?" Lohikäärme kysyi ja asettui makaamaan niin, että sen häntä kietautui Vegetan ympärille.
"Kai... haluaisin niin kovasti palata ajassa taakse päin, jossa voisin tehdä asiat toisin... pelastaa viattomien henkiä..." Vegeta sanoi kyyneleet silmissä. Hänen vieressään oleva lohikäärme katsoi poikaa ja tuli itsekkin surulliseksi.
"Vai niin... sen ainakin tiedän, että se on mahdotonta, mutta tiedän miten pääset pois täältä. Hyppää selkääni, niin lähdetään." Lohikäärme sanoi ja Vegeta kapusi sen selkään.
"Pidä kiinni." Se sanoi ja nousi ilmaan suurilla sinisillä siivillään ja lensi kohti kirkasta valoa, joka oli jonkinlainen portti muuhun maailmaan. Pian Vegeta heräsikin ja huomasi Piccolon vieressään hieman vihaisen näköisenä.
"Heräsithän jo. Nouse, meillä on hommia." Piccolo sanoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vegeta katsoi taivaalle ja näki sinisen lohikäärmeen lentävän taivaalla. Vegeta käänsi katseensa hyvin pitkästyneeseen Sharathaan, joka oli melkein puoliunessa pitkän odotuksen takia.
"Joko sitä toimintaa tulisi? Olen kyllästynyt tähän pelleilyyn!" Sharatha sanoi vihaisena ja vetäisi miekkansa esiin. Samassa taivaalla lennellyt lohikäärme lähti syöksyyn miekkaa kohti ja nappasi sen kitaansa.
"Hei, tuo se takaisin senkin... senkin.. ihana lohikäärme! Sininen on lempivärini!" Sharatha sanoi ihastellen ja unohti miekan hetkeksi ja ihaili lohikäärmeen kiiltäviä sinisiä suomuja. Hänen mielestään se oli kaunen olento mitä hän oli nähnyt. Lohikäärme ei välittänyt ihaulu katseista, vaan heitti miekan Vegetan käteen. Vegeta irroitti kristalli pallon miekasta ja sulatti sen kuoren ajatuksen voimalla. Goku palautui omaksi itsekseen, muttei ollut iloinen.
"Mikä ihme sinulla on, Goku?" Piccolo kysyi nähdessään Gokun osittain surullisen ja osittain vihaisen ilmeen. Goku oli hetken hiljaa, mutta vastaus oli voinut jäädä sanomatta. Kaikki sen kuulleet romahtivat maahan. Jopa taivaalla lentänyt lohikäärme romahti maahan asti.
"Tuossa pallossa ei ollut edes jääkaappia! Minulla on kauhea nälkä!" Goku raivosi.
"Hiivatti ole jo hiljaa ahmatti! Ole iloinen, etä olet hengissä!" Piccolo saarnasi Gokulle ja näytti siltä, että räjähtää pian taivaan tuuliin.
"Juku, kylläpäs sinä olet punainen, Piccolo. oletko kipeä vai... APUA!!" Goku parkaisi, kun Piccolo otti (hyyvin rakkaan) jätti nuijansa esiin ja lähti jahtaamaan Gokua sillä pitkin taistelu kenttää. He juoksentelivat välillä puissa, välillä pensaissa ja jatkoivat sitä hetken aikaa.
"Voi noita aikuisia... lapsellisia kuten aina..." Vegeta sanoi toivottoman näköisenä ja huokaisi. Sharathakin huokaisi ja istahti kivelle odottamaan. Pian Sininen lohikäärme lensi Gokun luokse ja Goku ei voinut olla tunnistamatta sitä.
"Vegeta! Oletko se sinä?" Hän pysähtyi ja katseli sen sinistä väriään ja vihreitä silmiä.
"Olen, Kakarot. Ja nyt on sinun vuorosi..." Lohikäärme sanoi ja nappasi amuletin kaulastaan ja ojensi sen Gokulle. Gokun olomuoto muuttui heti, kun hän sai amuletin kaulaansa. Hänestä tuli noin hevosen kokoinen Punainen lohikäärme. Väriään lukuun ottamatta Goku oli saman näköinen ja kokoinen kuin Sininen lohikäärmekkin, eli Vegeta. Molemmat lesivät ilmaan suurilla siivillään ja niiden suomut kiilsivät auringon paisteessa. Vegeta katsoi vielä Mustan veren miekkaa ja heitti sen voimalla Gokulle tuhottavaksi. Goku murskasi miekan helposti vahvoilla leuoillaan, jolloin miekasta jäi vain pieniä palasia.
"Eih! Miekkani!" Sharatha huusi ja tiesi olevansa alakynnessä ilman miekkaansa.
"Nyt haluat varmasti toivoa viimeisen toiveen, etkö?" Vegeta sanoi virnistäen ja muuttui Super Saiyan muotoon ja tällä kertää silmät olivat vihreät, eivätkä punaiset. Piccolokin asteli näkyviin ja alkoi kerätä ki'tä.
"E-eih t-tämä ei voi päättyä näin! Ei voi!" Sharatha sanoi hätäisenä.
"Kyllä vain voi..." Vegeta sanoi ja kokosi itsekkin ki'tä. Samoin taivaalla lentävät lohikäärmeetkin valmistautuivat hyökkäämään.
"Ja se on ohi NYT!" Piccolo huusi ja ampui samaan aikaan muiden kanssa ki ammukset Sharathaan, jolloin seutu täyttyi voimakkaalla valolla...
Myöhemmin Vegeta heräsi ja huomasi ólevansa omassa huoneessaan.
"Mitä.. ihmettä?" Pian ovi aukesi ja sisään astui luhyt huiksinen tyttö lämpimästi hymyillen.
"HIKARI! M-miten sinä olet siinä? Sinähän... kuoli!" Vegeta huudahti yllättyneenä.
"Kuolin? Älä hupsi, Vegeta. Olen ollut hengissä koko ajan. Taisit nähdä painajaista, vai mitä?" Hikari sanoi ja istui sängylle.
"Niin kai sitten..." Poika sanoi ja vilkaisi pöydälleen, joka oli sängyn vieressä. Pöydällä kiilteli se sama amuletti, jolla Vegeta ja Goku muuttuivat lohikäärmeiksi.
'Oliko äskeinen unta vai totta...?' Vegeta pohti ja katsoi amulettia. Hikarikin katseli sitä hieman ihmeissään, mutta unohti sen.
"Ihanaa kun heräsit nyt. Tule, mennään ulos!" Hikari sanoi ilosena ja vetäisi Vegetan sängystä. Kuistilla Vegeta tunsi jonkin läheisyydessä ja huomasi kaksi pistetä kentävän sinisellä taivaalla. Hän erotti ne lohikäärmeiksi, jotka oli nähnyt "unessaan." Ne lensivät siinä hetken, kunnes katosivat taivaalle. Vegeta ktsoi niiden perään ja ajatteli, oliko se kaikki ollut totta vai pelkkää unta. No, sitä emme ehkä koskaan saa tietää...
Noniin, tässä tuli siis viimeinen jakso, jota olen kirjoittanut jo monta tuntia. (Kiitos hullun koneeni.) Mutta pääasia on, että tämäkin jakso valmistui vihdoin ja viimein. ^-^ Toivottavasti tästä on jotain iloa tulevaisuudessa...