Tarina: Matkalla pois
Luokitus: K-12
Genre: Pohdinta
Päähahmot: Shikyo
Muuta: Oma hahmo.
Spoilerit: Spoilaa jonkin verran henkilöiden välisiä suhteita DBZ animesta ja uuden paikan elokuvista.
Matkalla pois
Planeetan tukahduttava ilmasto ei koskaan ollut hellittänyt otettansa eikä se nytkään tehnyt niin. Kova tuuli työnsi tukehduttavaa pölyä ja tomua naamaan samalla, kun auringonsäteet polttivat ihon rakkuloille. Ilma oli värjäytynyt vaaleanruskeaksi maasta tuulevasta hiekkatomusta. Kuiva, vaikeasti hengitettävä ilma tappavan auringon kanssa oli tuskallinen yhdistelmä. Kukaan ei uskaltautunut tälle aavikolle, ei varsinkaan ilman juomapulloa. Tällaisessa ilmastossa jano tappoi heti, puhumattakaan kuumuudesta. Mikään ei elänyt täällä. Pelkkä kuolema.
Mutta kuitenkin näin syrjäiselle paikalle näin syrjäisellä planeetalla oli eksynyt yksi, yksi nuori poika. Ja tämä poika ei ollut täällä sattumalta. Shikyo käänsi päänsä hitaasti ympäri. Hän hymyili vaikkei sitä nähnytkään. Tuuli loi pieniä pyörremyrskyn tapaisia hiekka kuvioita maanpinnalle ja ruskea tomu virtasi ilmaa pitkin. Hiekkainen ilma tukahdutti auringon ja tuulisella kelillä valonsäteet eivät ulottuneet ollenkaan maankamaralle tai edes sen lähellekään. Varjot peittivät saiyalaispojan kasvot jotka olivat muutenkin ilmeettömät. Vain vahingoniloinen hymy, joka tiesi vastustajan heikkouden. Erakkona eläminen ei ollut helppoa, varsinkaan näin nuorelle pojalle. Ei ollut ruokaa eikä vettä ja tällaisella aavikolla maantierosvot jahtasivat alituiseen. Se olikin Shikyon syy olla täällä.
”Typerykset… Teistä ei ole edes haastetta minulle! Menkää pois, jos ette halua kuolla. Paitsi kuolettehan te joka tapauksessa!” saiyalaissoturi sanoi naurahtaen. Hänet oli piirittänyt viisi miestä. Kaikki kookkaita, leveäharteisia köriläitä suurine miekkoineen. Ja heidän keskellään seisoi tosin ikäisekseen suurikokoinen, mutta silti niin pieni Shikyo. Eikä hänellä ollut hätää. Ei ainakaan ilmeestä päätellen.
”Hyökätkää!” karjui varkaitten johtaja ja kaikki miehet hyppäsivät saiyalaispoikaa kohti. Juuri silloin myrsky heitti suurenkokoisen hiekkapilven tappelun keskelle. Se tukahdutti näkökentän.
Kaikki pimeni. Kuului muutama miekankalahdus ja tomupilvi alkoi hälvetä. Sen keskeltä paljastui varjo. Pieni ja lihaksikas varjo. Shikyo käänsi selkänsä ja lähti kävelemään poispäin ilman naarmuakaan. Sitä ei voinut sanoa viidestä miehestä, jotka makasivat kaikki verisinä maassa katkenneiden miekkojen kera. Tumma varjo pieneni ja pieneni koko ajan lipuessaan poispäin kohti horisonttia. Saiyalaisten aika tällä kurjalla Uudella planeetta Vegetalla oli ohi. Eikä Shikyolla ollut mitään aavistusta, mistä tuo nimi oli tullut. Hän ei tiennyt edes omaa prinssiään eikä ketään muuta. Hän oli ollut suljettu pois ulkomaailmasta koko elämänsä. Mutta mikään ei pidätellyt näin mahtavaa soturia.
”Unelmista täytyy tehdä totta”
Nuori poika nousi avaruuskapseliinsa mielessään isänsä tappaminen ja kaikki asiat, mistä hän oli unelmoinut suurimman osan elämästään. Mutta silti hänen ajatuksensa oli hänen äitinsä puolella.
Shikyo suuntasi aluksensa kohti muita planeetoita. Kohti uusia haasteita. Ja näinkin kovan persoonan poskille valui kyynel. Hän oli valmis.