Tarina: Odotusta
Luokitus: S, mutta sisältää jonkin verran voimasanoja
Genre: Ihmissuhteita
Päähahmot:Abira
Muuta: Sisältää omia hahmoja.
Spoilerit: -
Odotusta
Abira istui tylsistyneenä sohvalla ja luki lehteä. Melkein joka minuutin välein hän vilkaisi kelloa, mutta aika tuntui pysähtyneen. Niin se oli tuntunut tehneen viimeiset puolitoista vuotta. Abira oli muuttanut Bulman kutsusta heidän luokseen siksi aikaa, kun Umi oli poissa. Noin puolitoista vuotta sitten Umi oli vain kadonnut. Edes Abira ei tiennyt, minne tämä oli mennyt.
Se oli ollut tavallinen päivä. Abira oli lähtenyt ostoksille Umin pyynnöstä, mutta kun Abira oli tullut takaisin, tämä oli poissa. Sen jälkeen hänestä ei ollut kuulunut mitään. Ensiksi kaikki olivat luulleet, että Umi oli lähtenyt pois Vegetan takia, koska heillä oli ollut aikamoinen riita, hieman ennen kuin Umi katosi, mutta Vegeta oli vannonut, että hän ei tiennyt missä Umi oli.
Abira nousi ylös. Hän heitti lehden pöydälle ja käveli ikkunan luo. Aurinko paistoi ja taivas oli pilvetön, mutta se ei helpottanut Abiran oloa. Hän huokasi ja lähti kävelemään pois huoneesta. Kun hän käveli ovesta toiseen huoneeseen, hänen eteensä hyppäsi tumma ja pitkä hahmo, joka huusi kuin riivattu.
Abira kirkaisi ja kaatui lattialle. Hän oli säikähtänyt aivan tavattomasti. Hän kuuli Trunksin ja Gotenin nauravan ja näki kuinka tumma hahmo hänen edessään huojui. Abira nousi ja vetäisi mustan peiton pois poikien päältä. Silloin Trunks, joka oli seisonut Gotenin olkapäillä, kaatui lattialle.
- Miksi hemmetissä te säikäytitte minut? Abira huusi.
- Koska se on hauskaa, Goten sanoi ja auttoi päätään hierovan Trunksin ylös.
- Jos teistä on hauskaa säikytellä toisia, niin menkää vaikka säikyttämään Piccolo! Abira sanoi suuttuneena. Hän kääntyi ja paukautti oven kiinni perässään. Että hän inhosi noita kahta! Miten he pystyivät olemaan niin lapsellisia?
Abira suuntasi huoneeseensa. Siellä hän saisi olla rauhassa. Tai niin hän ainakin luuli, sillä kun hän pääsi huoneeseensa, hän huomasi Bran olevan siellä jonkun ystävänsä kanssa. He näyttivät penkovan Abiran tavaroita.
- Mitä te teette? Pois minun kaapeiltani senkin räyhähenget! Abira huusi ja ajoi nuo kaksi pois huoneestaan.
Hän sulki oven perässään ja lukitsi sen. Ikävät yllätykset saivat riittää tältä päivältä. Abira hyppäsi sängylleen. Hän halusi nyt tosiaankin olla rauhassa. Juuri kun hän oli nukahtamassa, niin hänen kännykkänsä alkoi soida. Abira katsoi näyttöä. Siinä vilkkui hänen ystävänsä Jianan numero.
Abira vastasi väsyneenä:
- Niin? Jianan iloinen ääni kaikui puhelimessa:
- Hei Abira! Minä vaan ajattelin soittaa, että minä en voi tehdä sitä ryhmätyötä, koska lähden lomalle kahdeksi viikoksi. Haittaako sinua, jos joudut tekemään sen yksin? Abira huokasi ja vastasi:
- Hyvä on. Minä teen sen sitten yksin. Hyvää lomaa sinulle Jiana, Abira sanoi ja sulki puhelimen. Vielä lisää uusia takaiskuja!
Abira oli taas nukahtamassa, kun oveen koputettiin ja Bulman ääni kuului oven takaa:
- Abira? Oletko siellä? Abira nousi ja avasi oven. Bulma katsoi häntä hymyillen.
- Ajattelin vaan sanoa, että tänään on juhlat Kame housessa. Sinutkin on kutsuttu, Bulma sanoi. Abira huokasi jälleen. Juhlat Kame housessa tarkoittivat kahta asiaa. Vastailua tyhmiin kysymyksiin ja Roshin välttelyä. Päivä oli tosiaankin täydellinen!
Sinä iltana Abira laittoi päälleen farkkuminihameen ja punaisen topin. Hiuksensa hän antoi olla letillä, kuten aina yleensäkin. Hän joutuisi vielä kestämään matkan Kame houseen Trunksin ja Bran välissä. Onneksi matka kului nopeasti ja he saapuivat perille.
Abira käveli tylsistyneenä muiden perässä. Hänellä oli todella ahdistava olo. Hän oli ollut oikeassa siitä, että kaikki kyselivät häneltä miten hänen koulunkäyntinsä sujui ja kuten arvata saattaa mestari Roshi oli todella innoissaan Abiran lyhyestä hameesta.
Kun kukaan ei huomannut, Abira pujahti ulos. Hän katsoi taivaalle. Tähdet tuikkivat kuin pienet lyhdyt. Missäköhän Umi oli? Oliko hän mennyt avaruuteen? Oliko hän hänen vanhempiensa kanssa? Milloin hän tulisi takaisin? Abira huokasi. Kun se perhanan Umi tulisi takaisin, Abira potkaisisi tätä ensitöikseen perseelle ja opettaisi tämän jättämään holhokkinsa edesvastuuttomasti yksin tai oikeammin sanottuna tuttavaperhehelvettiin, mikä oli karmivampaa.
Abira upposi ajatuksiinsa, mutta äkkiä hänen eteensä hyppäsi jälleen kerran tumma ja pitkä hahmo. Tällä kertaa Abira ei säikähtänyt, vaan potkaisi hahmoa jalkoihin.
- Opetelkaa olemaan säikyttelemättä viattomia ihmisiä! Abira huusi, mutta samalla hän kuuli kuinka tuo hahmo ulvoi kivusta. Eikä se kuulostanut Gotenilta tai Trunksilta.
Abira veti mustan kankaan pois ja näki edessään jalkaansa hierovan Gokun. Ensin Abira oli yllättynyt, mutta sitten hän raivostui:
- Mitä ihmettä sinä minua säikyttelet? Miksei kukaan jätä minua rauhaan? Abira huusi kurkku suorana.
- Trunks ja Goten sanoivat, että se piristäisi sinua, Goku vastasi ja hieroi edelleen kolottavaa jalkaansa.
Abiran silmät salamoivat.
- Trunks ja Goten vai? Abira kysyi. Goku nyökkäsi. Abira kääntyi katsomaan Gokua.
- Sinun on parasta mennä etsimään lohikäärmepalloja. Kohta meillä on kaksi uutta tyyppiä, jotka Shenlongin täytyy herättää henkiin, Abira sanoi ja nousi ilmaan. Hän kyllä löytäisi ne kaksi pikku tuholaista ja silloin tulisi räiskymään.
Abira kurkotti aistejaan ja tunsi Trunksin ja Gotenin olevan hieman kauempana olevalla pienellä saarella. Abira hymyili ja suuntasi kohti saarta. Ennen kuin hän pääsi lähemmäs saarta, hän laski energiatasonsa mahdollisimman alas, mutta piti sen tarpeeksi korkealla lentääkseen.
Hän tarkkaili saarta hetken aikaa. Sen keskellä oli vain yksi suuri kivenjärkäle ja pari palmua. Abira kiersi saaren toiselle puolelle ja laskeutui kiven päälle. Hän näki siitä mainiosti Trunksin ja Gotenin, jotka olivat istahtaneet rannalle ja miettivät seuraavaa metkuaan. Abira mietti hetken ja päätti sitten säikyttää pojat kunnolla, ennen kuin antaisi näille kunnolla turpiin.
Abira hivuttautui lähemmäs kiven vieressä kasvavaa palmua. Hän näki sen latvassa olevan kookoksia. Abira ojensi kätensä kohti isointa kookosta ja sanoi hiljaa:
- Setha-ra! Kookos irrottautui palmusta, melkein näkymättömien punaisten lankojen varassa ja leijaili Abiran käteen. Abira jätti kookoksen kivelle ja laskeutui sitten saaren toiselle puolelle. Hän katsoi ympärilleen. Hän saisi merilevästä mahtavat hiukset. Nyt hän tarvitsi enää jotain ruumiiksi.
Abira äkkäsi silloin pari rantaan ajelehtinutta tukkia. Tästä tulisi hauskaa. Abira nosti tukit setha-ra:lla ylös ja käytti samaa temppua kookokseen ja merileviin. Hän asetteli ne hyvään asentoon ja katsoi luomustaan kauempaa. Se näytti pimeässä aivan Vegetalle. Abira kaiveli muistiaan. Hän oli yhden kerran kuullut, kun Vegeta oli puhunut Umille. Tuosta keskustelusta hän saisi mainiosti aikaan tarpeistoa säikyttääkseen pojat.
Abira kiipesi jälleen kiven päälle ja alkoi liikuttaa Vegeta-nukkeaan kohti poikia.
- Mitä sinä täällä teet? Abira kysyi Vegetan äänellä. Trunks hätkähti kuullessaan isänsä äänen.
- Me tulimme tänne Gotenin kanssa, Trunks sanoi, mutta Vegetan ääni keskeytti tämän:
- Ei enää sanaakaan! Saat luvan häipyä täältä!
- Mutta isä, Trunks väitti.
- Hiljaa, Vegeta murahti ja alkoi sitten yskiä. Nukke näytti kyyristyvän yskimään.
- Onko kaikki hyvin isä? Trunks kysyi, mutta Vegeta vaan yski.
Kun Trunks oli menossa lähemmäs, Vegeta lyyhistyi maahan ja poikien kauhuksi tämän hiukset lähtivät irti, tämän pää putosi pois paikoiltaan ja vartalo hajosi kahteen osaan. Pojat huusivat kuin syötävät ja molemmat lähtivät juoksemaan kauhuissaan kauemmas.
- Apua! Goten huusi. Trunks kiljui ja kaatui maahan, kaataen samalla Gotenin. Viimein he lopettivat huutamisen ja Goten sanoi:
- Kannattaisiko meidän auttaa isääsi? Trunks nielaisi ja sanoi:
- Mennään.
Kun pojat menivät lähemmäs, Abira nosti toisen kätensä, jolloin myös Vegetan ”pää” lähti leijumaan. Toinen puu kepeistä kurkotti poikia kohti ja sanoi:
- Mene pois! Jätä minut rauhaan! Pojat kirkuivat kuin tytöt, nähdessään tämän kammottavan näyn. Keppi ja kookos tipahtivat maahan ja pojat lähtivät jälleen juoksemaan, mutta Abira ei ollut lopettanut. Nyt olisi hänen aikansa astua esiin. Abira kiersi saaren ja nousi lentoon, aivan kuin hän olisi vasta tullut. Hän laskeutui poikien eteen.
- Mitä te oikein kiljutte? hän kysyi.
- Vegeta, hän vain halkesi! Sitten hänen päänsä lähti lentoon ja hän kurotti meitä kohti ja sanoi ”Mene pois! Jätä minut rauhaan!” Sitten hän vaan jälleen lysähti, Goten selitti.
- Oletteko aivan varmoja? Abira kysyi.
Molemmat pojat nyökyttelivät.
- Missä Vegeta nyt on? Abira kysyi. Pojat osoittivat rannalle, kohti epämääräistä kasaa. Abira kääntyi ja lähti kävelemään kohti kasaa.
- Älä mene sinne Abira! Trunks huusi, mutta Abira ei kuunnellut, vaan käveli rohkein askelin kohti kasaa.
Hän polvistui kasan lähelle. Hetken aikaa hän tutki kasaa, kunnes huikkasi pojille:
- Menkää hakemaan Goku! Pojat lähtivät siltä seisomalta kohti Kame housea. Abira katsoi poikien menoa ja otti kepit, kookoksen ja merilevän. Hän lähti lentämään niiden kanssa poikien perässä ja tiputti ne matkalla mereen. Sitten hän laskeutui tyynesti Kame housen pihaan ja jäi odottamaan, että pojat tulisivat ulos.
Hetken päästä he tulivatkin ulos, raahaten Gokua mukanaan.
- Vegeta makaa siellä! Abira jäi sinne! Trunks sanoi.
- Oletteko nyt aivan varmoja tästä? Goku kysyi, mutta pojat eivät ehtineet vastata, kun Abira käveli heidän luokseen.
- Siinähän te kaksi olettekin. Meillä taitaa olla hieman selvitettävää, Abira sanoi vihaisen näköisenä.
- Mutta, etkös sinä jäänytkään isäni luokse? Trunks kysyi. Abira nosti toista kulmakarvaansa.
- Mistä ihmeestä sinä puhut? Minä en ole nähnyt Vegetaa ties kuinka pitkään aikaan, Abira sanoi ihmeissään.
- Mutta, Goten sanoi, kun Goku keskeytti:
- Mitä minä sanoin. Te vain kuvittelitte koko jutun.
Trunks ja Goten sanoivat yhteen ääneen:
- Eikä keksitty! Se oli Abiran syy! Ihan varmasti!
- Ja höpönhöpön. Kaikkea te keksittekin, Goku sanoi ja meni sisälle Abira perässään. Pojat jäivät tuijottamaan tätä suut auki, mutta Abira kääntyi vielä heihin päin ilkeä virne naamallaan, ennen kuin meni sisälle.
Abira oli tyytyväinen. Hän oli saanut pojat säikytettyä oikein kunnolla. Ilta sujui rattoisasti. Kukaan ei enää kysellyt Abiralta mitään, eikä mestari Roshikaan enää ahdistellut häntä. Äkkiä, kun kaikki olivat sisällä, kuului ovelta koputus. Kaikki katsoivat toisiaan.
- Kukakohan siellä on? Bulma kysyi. Hän nousi ja meni avaamaan.
Yllätys oli kaikille suuri, sillä oven takana seisoi kaksi tummiin viittoihin pukeutunutta hahmoa.
- Keitä te olette? Bulma kysyi ja astui askeleen taaksepäin. Toinen huppupäisistä hahmoista nosti kätensä. Hän tiputti hupun kasvoiltaan. Kaikki huoneessa olijat kohahtivat. Varsinkaan Abira ei ollut uskoa silmiään. Ovella seisoi hymyilevä Abeiya, Abiran äiti. Abeiyan katse pyyhki huoneessa olijat, kunnes hänen silmänsä osuivat Abiraan.
- Hei kaikille, Abeiya sanoi hymyillen.
- Abeiya! Bulma, Yamcha, mestari Roshi, Goku, Krillin, Chi Chi ja Härkäruhtinas sanoivat.
Abeiya hymyili edelleen.
- Minäpä minä, Abeiya sanoi ja astui huoneeseen. Silloin Bulma äkkäsi Abeiyan hiukset.
- Mitä sinun hiuksillesi on tapahtunut? hän kysyi. Abeiya katsoi Bulmaa hymyillen.
- Minä leikkasin ne. Ajattelin sen tuovan hieman piristystä. Pitkissä hiuksissa oli niin hirveä hoitaminen, Abeiya sanoi. Toinenkin hahmo otti huppunsa pois, jolloin sen alta paljastui Zerici. Hän oli ylpeän, mutta ystävällisen näköinen kuten aina. Aikuiset tervehtivät toisiaan ja kyselivät kuulumisia, mutta Abira oli edelleen paikoillaan. Hän ei tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä. Viimein hän nousi ja käveli horjuvin askelin kohti vanhempiaan. Hänen jalkansa olivat menneet miltei tunnottomiksi.
Abeiya ja Zerici kääntyivät häneen päin.
- Hei Abira, hänen äitinsä sanoi, muttei tehnyt elettäkään edes halatakseen tätä.
- Hei Abeiya. Hei Zerici, Abira sanoi. Hän ei voinut sanoa heitä vanhemmikseen. Ja miksi hänen olisikaan. Hän ei edes tuntenut noita kahta. He vain sattuivat olemaan hänen vanhempansa.
- Meillä on niin paljon puhuttavaa kanssasi, Zerici sanoi.
- Aivan. Mutta ehkä meidän kannattaisi nyt esitellä Razet ja Veggie, vai mitä? Abeiya sanoi.
- Olet oikeassa, Zerici sanoi ja meni eteiseen. Hetken päästä hän tuli sieltä mukanaan kaksi poikaa.
Toinen oli arviolta pari vuotta Abiraa nuorempi, mutta toinen näytti olevan korkeintaan puolivuotias sharda, mutta tietysti tämä näytti ikäistään vanhemmalta, kuten kaikki shardat verrattuna ihmisiin.
- Abira, tämä tässä on pikkuveljesi Razet, Abeiya sanoi ja otti kiinni vanhemman pojan olkapäistä.
- Ja tämä on Veggie. Hän on erään ystävämme poika, mutta hänen äitinsä joutui lähtemään ja me otimme pojan hoidettavaksemme, Zerici sanoi.
Abira ei voinut uskoa korviaan. Tuo poika, jolla oli samanlaiset silmät kuin Zericillä ja jonka punavalkeat hiukset olivat olkapäihin asti, oli Abiran veli. Uskomatonta! Abira katsoi veljeään arvioivasti, joka taas katsoi Abiraa vihaisena.
- Vai tuo on minun siskoni, poika sanoi äänessään halveksintaa.
- Kyllä. Hän on sinun siskosi Razet, Abeiya sanoi. Hän oli kuullut pojan äänen, mutta näytti kuin hän ei olisi välittänyt. Miksipä olisikaan, Abira mietti itsekseen ja katsoi sitten toiseen poikaan. Pojalla oli ylöspäin törröttävät mustat hiukset, joihin tuli sähkönsininen vivahde valon osuessa niihin. Hän seisoi kädet puuskassa sivussa muista ja katseli nyrpeän näköisenä ympärilleen. Pojasta tuli aivan elävästi mieleen Vegeta. Mutta eikös hänen nimensä ollut Veggie.
Muut näyttivät unohtaneen Abiran täydellisesti ja tämä meni pienen pojan luokse. Abira istui tämän viereen, mutta poika oli kuin ei olisi huomannutkaan Abiraa.
- Hei Veggie, Abira sanoi. Poika vilkaisi Abiraan ja tuhahti. Abira huokasi.
- Anteeksi. Minun olisi varmaan pitänyt sanoa teidän korkeutenne, Abira sanoi. Poika katsoi Abiraa nyt hieman hyväksyvämmin ja kääntyi tähän päin. Hetken poika tarkasteli Abiraa ja kysyi sitten:
- Kuka olet? Abira hymyili ja sanoi:
- Olen Abira.
Poika katsoi Abiraa ja tämän silmiin syttyi oivalluksen kipinä.
- Minä olen kuullut sinusta, poika sanoi silmät tuikkien.
- Voi miten imartelevaa. Teidän korkeutenne on kuullut minusta, Abira sanoi. Poika katsoi Abiraan jälleen hyväksyvästi ja soi Abiralle pienen hymyn.
- Olet kuulemma prinsessa, poika sanoi. Abira huokasi ja sanoi:
- Minun täytyy korjata tuo väite. En ole prinsessa, Abira sanoi.
Poika katsoi Abiraan kummastuneena.
- Mutta äitinne on kuningatar ja isänne korkea-arvoisin kreivi, poika sanoi ja osoitti Abeiyaa ja Zericiä. Abira katsoi heitä.
- He ovat vanhempani. Mutta minä en edes tunne heitä, Abira sanoi. Poika oli hetken hiljaa ja sanoi sitten myötätuntoisesti:
- Minäkään en tunne isääni. Äitini kylläkin, mutta hän lähti pois ja minä tulin heidän kanssaan tänne, poika sanoi ja osoitti jälleen Abiran perheeseen.
Abira huokasi ja nousi istumaan. Hän ei halunnut jäädä sisälle, vaan lähti ulos viileään yöhön. Hän ei ollut edes huomannut Veggietä, ennen kuin poika sanoi:
- Täällä on viileää. Abira katsoi alaspäin. Poika seisoi kädet puuskassa Abiran vierellä ja katsoi merelle päin. Abira hymähti myöntävästi.
- Asutko sinä täällä? poika kysyi. Abira pudisti päätään ja sanoi:
- En. Asun tällä hetkellä erään tuttavaperheeni talossa. Sen naisen luona, jolla oli vaaleansiniset hiukset, mutta enne asuin yhdessä holhoojani kanssa. Mutta hän lähti pois puolitoistavuotta sitten. En edes tiedä missä hän on, Abira sanoi.
Silloin hän kuuli takaansa äänen:
- Mitä te täällä teette? Abira ja Veggie kääntyivät. Heidän takanaan seisoi Razet, joka katseli Abiraa jälleen kuin jotain roskaa.
- Minä halusin tulla tänne, Abira sanoi ja kääntyi, mutta poika jatkoi:
- Sinä et saa tulla ja mennä miten mielesi tekee. Abira kääntyi jälleen poikaan päin.
- Ja kuka sen estää? Abira kysyi. Poika tuhahti, aivan kuin asia olisi ollut itsestään selvä.
- Minä tietenkin, Razet sanoi.
Abira käveli tämän eteen ja puhui tälle kasvot melkein kiinni pojan kasvoissa:
- Minä en ole koskaan antanut kenenkään määräillä minua. En varsinkaan tuollaisten pikkunilkkien kuin sinä. Ja muista tästedes yksi asia. Minä en ole tuntenut sinua niin kauaa, että kuolemasi aiheuttaisi minulle omantunnon tuskia.
Tämän sanottuaan Abira kääntyi poispäin veljestään ja katsoi Veggieen:
- Osaatko lentää? Abira kysyi.
- En kovin hyvin, mutta kehityn koko ajan, poika sanoi.
- Pystytkö lentämään tuolle saarelle? Abira kysyi ja osoitti lähellä olevaa pientä saarta. Poika nyökkäsi ja nousi lentoon.
Abira nousi myös ja vilkaisi vielä kerran veljeensä. Tämä seisoi edelleen kädet puuskassa ja tuijotti Abiraa vihamielisesti. Abira tuhahti ja lähti lentämään pikku-Veggien kanssa saarelle. Siellä he istuivat pienen kallion päällä ja katsoivat tähtiin. Abira kertoi tälle tarinoita menneisyydestään ja sai pojan aina nauramaan. Abira ei tiennyt miten hän tuli toimeen tuon pienen pojan kanssa. Yleensä Abira vain sai tuon ikäiset itkemään, mutta tuossa pojassa oli jotakin tuttua. Aivan kuin Abiran pitkä Umin paluun odotus olisi saanut lohdutusta tuosta pojasta.
Tää oli oikeesti niin hurmaava pikku tarina, jolla tutustuttiin kahteen uuteen hahmoon, pikku-Veggieen ja Razetiin. Razet oli melkein pakko ottaa mukaan, koska tässä kirjassa ei oikeestaan oo ketään, joka varsinaisesti vihaisi Abiraa, joten tässä hän nyt sitten tuli… I hope you enjoyed! ^_^