Mikä ihmeen Dragon Ball?
Dragon Ball on Akira Toriyaman luoma manga, josta myöhemmin tehtiin anime-sarjat Dragon Ball ja Dragon Ball Z sekä näiden jatko-osa Dragon Ball GT. DB:stä on myös tehty elokuvia, TV-spesiaaleja, pelejä, CD:itä ja tonneittain oheistuotteita.
Dragon Ball- ja Dragon Ball Z- animet ovat kumpikin Toriyaman kehittämiä. DBZ ei ole alkuperäisen DB:n jatko-osa, vaan DB:n loppuun laitettiin Z Toriyaman itsensä pyynnöstä, koska tarina siirtyi silloin uuteen ympäristöön ja hän tahtoi sen voivan erottaa helpommin. Mangassa DB loppuu ja DBZ alkaa osassa 17 (suom. Ennen kokematon kauhu).
Dragon Ball Grand Tour on taas kahden edellisen jatko-osa, jonka tekoon Toriyama ei enää ottanut kovin paljoa osaa. Hän suunnitteli joidenkin hahmojen kehittymistä, mutta juoneen hän ei puuttunut mitenkään. GT on jakanut fanien mielipiteitä, mutta Toriyama itse on kuulemma tyytyväinen lopputulokseen.
Näiden kolmen sarjan ja elokuvien lisäksi on huhuttu myös Dragon Ball live-elokuvasta (eli oikeiden ihmisten näyttelemästä elokuvasta) ja Dragon Ball After Future-sarjasta. Elokuva kuitenkin hyllytettiin (luojan kiitos) ja DBAF oli alkujaankin vain erään amerikkalaisen fanisivun tekemä aprillipila (AF = April Fools = Aprillipäivä). Tästä huolimatta netistä löytää jatkuvasti uutisia DB:n uudelleenalkamisesta, vaikka kaikki isot yhtiöt ovatkin kieltäneet ryhtyvänsä enää uuteen projektiin.
Hei, eikös tämä ollut se pedofiili-juttu?
Eijuu. Kyllä, Dragon Ball-manga sai pedofiliasyytteitä pian sen jälkeen, kun sitä alettiin kääntää ja myydä Suomessa. Syytevyöryn aloitti Turkulainen-lehteen kirjoittanut nimimerkki ”Huolestunut isä”. Dragon Ballin julkaisija, Kolibri, ei osannut ottaa nimimerkin taakse piiloutuneen henkilöä vakavasti, vaan antoi asian olla. Tämä osoittautui pahaksi virheeksi, sillä hyvin pian Dragon Ball-mangasta oli tehty kaiken pahan alku ja juuri millä tahansa lasten hyväksikäyttöön liittyvällä alalla. Kohun vuoksi Kolibri veti mangan neljä ensimmäistä osaa pois myynnistä vapaaehtoisesti ja siirsi mangan kääntämisen ja julkaisemisensa uuden tytäryhtiönsä, Sangatsu Mangan, tehtäväksi.
Vaikka syytteistä puhuttiin paljon, ne kuitenkin kuolivat kokoon, kun ei löydetty mitään järkevää todistusaineistoa tukemaan väiteittä pedofiiliasta. Monet mukaan lähteneet järjestöt (esim. Mannerheimin lastensuojelujärjestö) poistivatkin nettisivuiltaan kaikki aiheeseen liittyvät jutut, vaikka olivat alun perin pitäneet niitä yleisesti julkisesti esitettävinä.
Väestöliiton kirjoittaman artikkelin voi lukea
täältä ja asiasta kirjoitetun erinomaisen pitkän kirjoituksen ”Poltetaanhan kirjojakin” voi lukea
tästä.
Pedofiliasyytteitä siis oli, mutta niistä luovuttiin, koska sarjassa ei yksinkertaisesti ollut mitään lapsipornoa tukevaa. Juttu pääsi leviämään laaja-alaiseksi pääasiassa siksi, että kukaan asiasta meuhkanneista ihmisistä ei vaivautunut lukemaan mangoja itse, vaan kuunteli kiltisti kaikkia juorupuheita.
Yleistä näistä sivuista
Tämä sivu on vain fanisivu muiden joukossa enkä omista minkäänlaisia oikeuksia Dragon Ball tai mihinkään muuhunkaan täällä mahdollisesti mainittavaan mangaan tai animeen. Kaikki mangat kuuluvat tekijöilleen ja niille, jotka ovat oikeudet ostaneet olivat sitten kansainvälisiä yhtiöitä tai vain Suomessa toimivia yrityksiä.
Tämän sivun tarkoitus on vain koota yhteen anime- ja manga-faneja sekä viihdyttää heitä ja muitakin paikalle sattuneita.
Spoilerit
Spoileri tarkoittaa juonipaljastusta eli jonkin vielä tapahtumattoman kohtauksen paljastamista. Esimerkiksi jokin aika sitten juonipaljastus olisi ollut kertoa, että Freeza pystyy muuttamaan muotoaan.
Tämä sivu sisältää materiaalia ja spoilereita koko DB-mangan ajalta sekä DB- ja DBZ-animeista. Spoileri tarkoittaa juonipaljastusta eli esim. tieto siitä, että Goku on saiyalainen on spoileri. DB-, DBZ- ja DBGT- elokuvista mainittavista tapahtumista laitetaan spoilerivaroitukset etukäteen. Myös DBGT:n juonen paljastamisesta varoitetaan etukäteen. Joillakin osastoilla on valkoisia laatikoita kuvien päällä ja näiden laatikoiden alla on spoilaavia kuvia. Jos tahdot tietää, mistä kuva spoilaa, vie vain nuoli laatikon päälle ja viereen ilmestyy teksti (esim. Uusi hahmo DBGT:stä). Teksteissä spoilereista ilmoitetaan etukäteen, mutta pelkkien nimien mainitsemisesta ei varoiteta.
Myöskin elokuvista laitetaan varoituksia, mutta vain niistä, jotka eivät ole vielä ilmestyneet suomeksi tekstitettyinä yleiseen myyntiin. Suomeksi on tällä hetkellä ilmestynyt kaksi Dragon Ball Z -elokuvaa:
02. Maailman vahvin (The World's Strongest) ja
03. Suuri taistelu (The Tree Of Might). (En muuten suosittele ostamaan kyseisten elokuvien VHS-versioita. Ne on leikattu ja kansien väittämästä huolimatta niissä ei ole alkuperäisiä japanilaisia ääniä, vaan jotkin uudet karmeat amerikkalaiset ääninäyttelijät. Myöskään DVD:iden ostamista ei suositella, jos hinta on yli 5 euron, sillä myös se julkaisu on laadultaan ala-arvoinen.)
Julkaisemattomista elokuvista oletan kuitenkin ihmisten tietävän, että Brolly on legendaarinen supersaiyalainen, Freezalla on isoveli nimeltä Cooler ja Turles
ei ole Gokun veli. Näitä hahmoja voi siis pyörähtää tavallisella puolella ”Kysy hahmolta”-osastolla, mutta se on hyvin epätodennäköistä.
Ikärajat
Tämän sivun ikäraja on 12 vuotta, kuten DB-mangankin. Jos olet kuitenkin alle 12-vuotias, voit hyvinkin liikkua täällä ja ainoa osasto, joka varsinaisesti noudattaa k-12 rajaa on Kysy hahmolta. Fan Fiction-osastolla tulee myös noudattaa kirjoittajien antamia ikärajojaan tarinoille.
Muut animet ja mangat
Tänne on tulevaisuudessa tarkoitus lisätä tietoa muistakin sarjoista (etenkin Toriyaman tekemistä), mutta tämä on vasta työn alla. Spoilerivaroitukset toimivat kuitenkin samalla periaatteella kuin DB:nkin ja ikärajoista ilmoitetaan täällä erikseen. Kaikki Toriyaman työt noudattavat samaa k-12:sta ikärajaa, joten niistä ei laiteta erillisiä ilmoituksia.